UUDEN VUODEN TAVOITTEENI

Mulla on lähes 30kg ylipainoa ja ensi vuonna aion päästä siitä eroon. Muutenkin olisi jo aika vaihtaa elintapoja paremmaksi. Monipuolista ruokavaliota. Tupakan polton vähentämistä, toivottavasti jopa lopettamista. Alkoholin käytön vähentämistä. Herkuttelut vain viikonlopulle.

Tavoitteenani on myös saada lukio vuonna 2017 valmiiksi tai ainakin viimisille metreille. Kova on tavoite ja kiirettä pitää mutta tahdon voimalla ja tulevia sosionomin pääsykokeita tavoitellessa.

Aijon yrittää parhaani mukaan pitää ihmissuhteet kuosissa, ilman turhia riitoja.

Aijon tehdä kovasti töitä paremman henkisenvoinnin eteen, jota olenkin alkanut jo tänä vuonna työstämään.

Vuonna 2017 olisi myös kiva saada sen verran rahoja kasaan että saisin hommattua monta vuotta unelmoimani tatuoinnin.

Aijon myös käydä Rovaniemellä jokin viikonloppu. Hotellissa yö ja katsaus Rovaniemen (joka saattaa olla jopa joskus tuleva asuinkaupunkini) olemattomaan yöelämään.

SUUNNITELMAT

MUSTA TULEE NIIN ISO KUIN VOI VAIN KUVITTELA

EN VOI TYYTYY VÄHÄÄN MUL ON ISOT SUUNNITELMAT

SANO MITÄ SANOT TUUN VIEL OTTAA TÄN KAIKEN

MUISTI TAKKUILEE

"Sairasta, havahduin eilen katsomaan wappi keskusteluja ja löysin sieltä erään miehen. Mitään muistikuvia ei kyseisestä kaverista ole mutta olen kertonut sille aikast henkilökohtaisia asioita. Kysyin kaverilta ja se sanobet kyseinen mies on mun entinen omaohjaaja laitosajalta. Mitään omia muistikuvia koko laitosajasta ei ole. Ainoastaan ne joita kaveri on mulle eilisestä lähtien kertonut. En edes ollut varma missä kyseiseen kaveriin olen tutustunut (kertoi että kyseisessä laitoksessa). Mitä tämä on? Kaveri kerto et olin jutellu sen miehen kanssa ja se oli ns. Käskenyt unohtamaan laitoksen ja jättämään sen hyviin muistoihi. Kyseinen mies oli kaverin mukaab mulle koko laitos ajan tärkein henkilö. Miten olen voinut unohtaa tän kaiken? Miksi en muista? Sekavaa, i know."

Näin  kirjoitin äsken Facebookin kaksisuuntainen mielialahäiriö- ryhmään. Outoa. Pelottavaa. Jollain tavalla kuitenkin niin mielenkiintoista. Yrittääkö mun mieli suojella mua joltakin? Jos, niin miltä?

JÄÄKIEKKOA

Käytiin maanantaina äidin kanssa katsomassa Pelicans-Saipa peli. 

Meidän pojat vei Saipan 3-2 jatkoajalla. 

Ensi viikon torstaina olisi tarkoitus mennä katsomaan pikkuveljen kanssa Pelicans-HPK peli. 

JOULUFIILISTELEN KOTONA

Kaksi yötä ja joulu. Päivällä mummille (isän puolen) syömään ja illaksi tädille viettämään joulua äidin puolen suvun kanssa. Sain eilen ostettua ja paketoitua perheen lahjat. Nyt joulufiilistelen yksin kotona. Huomenna muutamaksi yöksi mutsille. Maanantaina olisi tarkoitus äidin kanssa mennä katsomaan Pelicans- Saipa peliä Isku-areenalle.

LUKIO TURHAUTUMISTA

Lopetan varmaan nettilukion. Liian vaikeaa. En ymmärrä. Enkä jaksa edes ymmärtää. Helvetti. Haluan oikeasti sosionomiksi, mutta toi lukio on ylitsepääsemättömän vaikeaa. Etenkin kun peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 6. Ehkä mä kuitenkin yritän taistella tieni ylioppilaaksi. Aikaa se tulee viemään aivan helvetisti, mutta kun mä haluan pitää tavoitteesta kiinni. Sosionomiksi. Se on se mitä mä haluan tältä mun paskalta elämältä. Auttaa nuoria, tai ainkin yrittää auttaa. Samallailla kun mua autettiin lastensuojelulaitoksessa asuessani. Ilman sitä aikaa minkä vietin laitoksessa, en varmaan olisi tässä.

KUULUMISIA #6

Mulla oli maanantaina aika psykiatrian lääkärille. Sairauslomaa jatkettiin ainakin ensi maaliskuuhun asti. Erityiskorvattavuutta lääkkeisiin haettiin, Tammikuussa olisi aika psykan sossulle. Siellä mietitään mitä teen. Aloitanko kuntouttavan työtoiminnan vai menenkö työkokeiluun. Haenko kevään yhteishaussa kouluun ja lopettaisin lukion. Mulla aloitetaan vissiikin psykologiset testit. Katsotaan onko minulla oikeat diagnoosit vai ei. 

Jos pyhittäisin tämän illan koulutehtäville pitkästä aikaa. Jäänyt lukion eteneminen hieman vähiin. Jos vain saisin aikaani aloittaa koulun tekemisen. Aloittaminen tässä se vaikeus on, eihän siinä sitten mitään kun vauhtiin pääsee, silloin hommat edistyy.

Kaverin piti tänään tulla yöksi. Ei se sitten tulekkaan. Jää mielummin poikaystävänsä? luo. No aivan vitun sama mulle. Pelottaa vaan että mä menetän sen taas. En kestäisi mitään riitaa meidän välillä, mutta silloin kun tunnen tulevani hylätyksi...Mä en vaan kestä sitä että mä jään ihmissuhteissa toiseksi, mulle tärkeälle henkilölle. Samaa se oli laitosaikana. Omaohjaaja kiinnitti huomiota muihin omaohjattaviin nuoriin enkä saanut tarpeeksi huomiota. Mä en vaan kestänyt sitä. Saatoin itkeä monta tuntia ja viillellä. Riehua ja suuttua, vaan sen takia että mä saisin huomiota siltä mulle tärkeältä henkilöltä.

SE EI TUNNE MUA

"Jenna sun pitäs oikeesti alkaa ottaa jo vastuuta itestäs. Et sä voi elää tollee et alkoholi menee vuokran maksun edelle. Ja jos sä tuut raskaaks, nii ehkä ois oikeesti aika kattoo jo peiliin ja miettiä tekemisiäs. Ei perkele tää voi tollee jatkua. Mite sä pystyt huolehtii mahdollisesta lapsestas jos et pysty huolehtii ees itestäs? Sä kuset sun raha-asiat, meet juomaa ja harrastat seksiä ilman kondomia/ muuta ehkäsyä. Te voitte olla mitä mielt tahasa mut mun oli pakko sanoo mielipiteeni. Kiitos ja anteeks"

Tässä erään erittäin "mukavan" ihmisen mielipide musta. Se ihminen ei tiedä mun asioista mitään. Ei yhtään mitään. Se ei tiedä mun elämästä mitään. Se ei tunne mua. Ehkä mä olen sössinyt mun asiat, mut sehän taas ei muille kuulu. Mä en ymmärrä miten en ota vastuuta itsestäni...Mä sössin asiat ja kannan niistä vastuun. Mä huolehdin joka helvetin ikinen päivä itsestäni ja yritän pitää itseni kiinni elämässä. Ja jos mä nyt oon sattunut panemaan ilman ehkäisyä baarireissuja jälkeen, epäilen vaan etten ole ainut jolla siinä kuosissa on ehkäisy jäänyt välistä. Anteeksi että mä elän.

Ainiin se raskaustesti näytti negatiivista, aivan  niin kuin epäilinkin.

POSITIIVINEN VAI NEGATIIVINEN

Täällä jännitetään, meinaan hetkeä kun voin raskaustestin tehdä. Vielä pitäisi muutama päivä malttaa odottaa. Helvetti sentään märkiä baarireissuja. Niistä seuraa mitään hyvää. En edes teidän kumpaa tulosta odotan. Positiivista vai negatiivista. Molemmissa on puolensa. Jos jostain syystä sattuisin kuitenkin plussaamaan emmä pystyisi aborttia tekemään. Kyllä mä silti veikkaan vahvasti että negatiivinen tulos tulee. Toivottavasti.

KUULUMISIA #5

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Jään taas yksin. Kaveri lähtee tänään takaisin kotiin. En tiedä miten selviän lauantaihin asti, silloin olisi tarkoitus lähteä Helsinkiin mummon, äidin ja äsken mainitsemani kaverin kanssa kiertelemään kirppareita ja syömään. Kaveri on eksänsä kanssa vielä. Istun yksin pimeässä kämpässä kynttilöiden valossa. Kai se sieltä kohta tulee.

. Katsotaan kuinka helvetin pirteänä olen näinkin myöhään valvomisen jälkeen, etenkin jos ja kun otan vasta nyt iltalääkkeeni.

Pitäisi nettilukio hommiakin tehdä. En vaan millään jaksaisi niitä nyt, kun en edes ymmärrä. Ehkä jätän ne illaksi, kun pääsen rahoittumaan yksikseni. Enkä edes tiedä olisiko niitä edes järkevää alkaa tekemään väsyneenä. Epäilen että ei.

Sain siivottua kämppääni edes vähän kun jälkihuollon työntekijäni vanhalta laitokselta tulee taas aamulla. Toivon vain ettei se jaksaisi paasata raha-asioistani sillä se on "hieman" arka paikka. Eikä mun raha- asiat toisaalta muille kuullukkaan. Itse olen ne sössinyt ja kannan siitä seuraukset (Ei rahaa joulukuussa.) Sairauslomaraha hakemuksenikin evättiin. Helvetti. Kumpa olisin saanut ne rahat olisin saanut edes perheelle ostettua joululahjat, mutta ei väkisin. Tammikuussa uusi yritys jos lääkäri on sitä mieltä että sairauslomaani jatketaan. Se selviää maanantaina.

Nyt taidan mennä käymään vielä tupakalle, sen jälkeen iltalääkkeet naamariin ja nukkumaan.

FLIPETIFLOP

 Olin tänään pikkuveljen ristiäisissä ja mun uusin rakkaus sai nimen Sebastian Milo Juhani.

Mä olen juonut kolmevitunkuppia kahvia. Ja yrittänyt tehdä lukiohommia eteenpäin. Aivan saatanan huonolla menestyksellä. Nyt vaan on fiilis, miksi vitussa mä edes yritän tehdä lukiota? Mä olen aina ollut niin saatanan paska koulussa. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 6. Mä en edes ymmärrä mitä ne siellä nettilukiossa ajatteli kun ne päätti ottaa mut sisään. Turhauttaa aivan helvetisti- mutta ihmekkös tuo. Kohta tupakalle. Ei tässä touhussa muuten hermot kestä. Mä yritän leikkiä fiksumpaa kuin mitä mä olen.

 MINÄ IHAN ITSE AJATTELIN, että voisin huomenna tehdä jonkinlaisen MYDAY postauksen. Pitäisi nyt AIKUISTEN OIKEASTI tsempata noitten vitun tehtävien kanssa. Haluan päästä tavoitteeseeni. Lukio valmiiksi ja ylioppilaaksi- jonka jälkeen tie on auki moneen suuntaan, luultavasti tieni vie sosionomi opintoihin. 

MACHO FANTASTICO!!!11

TAHDON VAIN OLLA TYHMÄ JA NUORI

Mä aloitan nettilukion. Miksi sitten valitsin juuri lukion joka suoritetaan netissä? Musta ei ole käymään normi lukiota. En ole vielä siinä kunnossa että se onnistuisi. Nettilukion saa suorittaa juuri omaan tahtiin, mikä tekee siitä vielä paremman vaihtoehdon mulle. En ole vielä päättänyt kirjoitanko itseni ylioppilaaksi. Luultavasti kuitenkin kyllä. Lukion jälkeen haen opiskelemaan sosionomiksi. Haluan tehdä töitä sijoitettujen nuorten parissa. Haluan parhaani mukaan yrittää auttaa nuoria. Aikamoista vitun haistatteluahan se on kun muistan omalta laitos ajaltani. Mutta nuoret on nuoria.

KUULUMISIA #4

Epäilen, että elin jonkin asteisen hypomania kauden tossa hetki sitten. Ajatukset ja suunnitelmat juoksi. Olin muuttamassa toiselle puolelle Suomea opiskelemaan, en vain vieläkään tiedä mille alalle. Äkkilähtö Tallinnaan oli varattu mutta sinne asti en ikinä päässyt, eikä mulla kyllä toimeentulotuen varassa elävälle siihen olisi varaakaan ollut. Raha-asiat tuli kustua aika huolella. Mutta kun sitä itsevarmuuden määrää. Minä pystyn mihin vain itse haluan. Minä pidän itsestäni. Olen riittävä juuri tälläisenä. Ehkä jopa muiden yläpuolella.
Mikä edelsi mahdollista hypomania kautta? Lääkityksen pois jättäminen. Pidemmän päälle se ei ole ollenkaan hyvä asia sillä hypomania kautta seuraa aina jonkin asteinen masennus jossa nyt vellon. Toivottavasti tämä ei vaan syvenny tästä syvemmäksi. Lääkityksen aloitin uudestaa.

Mä elän jossain omassa kuplassa josta mä en pääse ulos, eikä muut sisälle. Mä elän jossain omassa maailmassa, mitä muut ei ymmärrä, enkä mä ole edes velvollinen sitä asiaa avaamaankaan muille.

Mä olen jollain tavalla päässyt yli laitoksessa vietetystä ajasta. Kova ikävähän mulla on edelleen niitä ohjaajia ja tulee aina olemaankin, mut pitää kai vaan uskoa että ne pysyy, jollei muuten mun elämässä niin ainakin muistoissa. Käyn laitoksella usein. Ja soittelenkin sinne. Emmä pysty edelleenkään kokonaan luopumaan siitä. Mä kuitenkin vietin siellä päälle kaksi vuotta. Kaksi aivan vitun tapahtumarikasta vuotta. Mitään en silti kadu. Se oli sen hetkistä elämää joka vain tuntuu jatkuvan edelleen. Milloin mä ryyppään monta päivää putkee tai vedän lääkeyliannostuksia. Milloin mä taas karkaan sairaalasta ja perseilen vartioiden ja poliisien kanssa.

Kävin kirjoittamassa eropaperit  varastopuolelle päästyäni kuljetusalalle. Toisaalta tulipa kirjoitettua eropaperit myös sinne. Tällä hetkellä olen saikulla ainakin joulukuun loppuun asti.

Nää on niitä hetkiä kun miettii oikeasti onko sen viinan kanssa läträäminen oikeasti niin kivaa. #krapula

Huomenna olisi psykologin aika. Kattoo mitä mieltä se on mun nykyisestä voinnista. Kävin viime lauantaina ylimääräisellä psyka- ajalla ja kanssani jutellut mies vihjasi siihen suuntaan että mulla saattaa olla myös dissosiaatiohäiriö.

TERVEYSKESKUKSESSA

Kotiuduin eilen osastolta. Nyt istun Heinolan terveyskeskuksen päivystyksessä.

OSASTOLLA

Mä olen taas osastolla. Maanantaina tulin päkäsiin lääkeyliannostuksen vuoksi. Vietin maanantai - tiistai yön tehovalvonassa ja eilen siirryin iltapäivällä osastolle. Suunnitelmissa olisi että pääsisin tänään luultavasti jo kotiutumaan.

💕

Jos olin matkalla en enää muista minne, pääsenkö koskaan perille

HUOMENNA KOTIUTUS

Onhan päivä vielä huomennakin, turha surra täähän on vain elämää...

Huomenna olisi kotiutus. Pelottaa aivan helvetisihana miten mä kotona pärjään.

MUT SAATETAAN EROTTAA KOULUSTA

"Mut saatetaan erottaa ensi viikolla koulusta..."

Kuinka paska ihmisen pitää olla, ettei kykene edes koulussa käymään? Ajatus koulusta erottamisesta kuulostaa mun korvaan todella karulle,  sillä mitä sitten?

Mitä mä teen jos mut erotetaan koulusta? Aikuislukio? Jokin muu ala? Mikä? Mikä muu mua kiinnostaa kuin vain logistiikka. Lähihoitaja? Ei musta ole nykyisessä voinnissa siihen touhuun. Vittu. Mä kusin tämänkin homman ihan huolella. Kela perii takaisin maksettuja opintotukia. Mistä mä ne maksan? En helvetti mistään. Mä olen kusessa ja tiedän sen jo nyt. Laskuja kertyy, mutta kun ei ole mitään mistä ne maksaa. Rahat tulee vasta puolentoista viikon kuluttua. Tekisi mieli itkeä tätä soppaa mihin olen itseni pistänyt. Tuntuu vain etten selviä tästä. Kaikki kaatuu niskaan. Ja just kun mä luulin että hommat alkaa sujua. Pääsen perjantaina kotiin. Avokäynnit alkaa ensi maanantaina ja jatkuu 2x viikossa, laitoksen jälkihuoltokin sujuu jollain tavalla...Mä en enää tiedä mitä munyt pitäisi omassa tilanteessa tehdä. Apua!!!1

EPÄONNISTUNUT KOULUUN PALUU

Olen niin pettynyt itseeni. Mulla oli tänään yksi tehtävä MENNÄ KOULUUN. Ja mä epäonnistuin siinä. Kyllä mä koululle pääsin mutta lähdin sieltä yhtä nopeasti kuin olin tullutkin. Mä en ole kolmeen viikkoon ollut koulussa ja nyt pitäisi alkaa kirimään muita kiinni. Ei muuten onnistu. Oma elämä on niin sekaisin ja siihen rästitehtävät koulusta päälle. Ei helvetti, Ei musta ole tähän, tai siltä se ainakin tuntuu. Mä olen paska ja epäonnistunut. Jos mulla olisi terä, olisin varmasti viillellyt. En salli itselleni epäonnistumisia. Onneksi hoitajat olivat ymmärtäväisiä osastolle palatessani ja jaksavat vielä tsempatakkin huomista varten. Huomenna uusi yritys, katsotaan mitä siitä tulee.

KUULUSTELUT

Kävin tänään Hämeen poliisilaitoksella kuulusteluissa. Näpistys ja haitanteko virkamiehelle. Kävi ilmi ettei kauppa josta olin näpistellyt suostunut poliisien antamaan sakkoon vaan vaati, että asia viedään oikeuteen käsittelyyn, joka siis tietää sitä että jossakin vaiheessa edessäni on mitä selkeemmin oikeudenkäynti kyseisistä syytteistä. Jos jotain positiivista kuulusteluista haetaan. niin kuulustelijana toiminut poliisi oli hyvännäköinen.
Kuulustelu jännitti aivan kauheasti. Etenkään kun en ollut varma mikä niistä useista kerroista pienen ajan sisään tämä oli. Paljoakaan en saanut sanotuksi mutta asian sisältö tuli kuitenkin tiivistettyä minullekkin mieleiseksi. Jos minä nyt sitten oppisin olemaan perseilemättä...

HOITONEUVOTTEU

Tämän päiväinen hoitoneuvottelu meni hyvin vaikka jännittikin. Paikalla olivat lisäkseni osastolta ylilääkäri ja psykoogi. Avopuolelta psykologi ja lääkäri, sekä jälkihuollon työntekijäni.
Näillä näkymin ensiviikon perjantaina olisi uloskirjaus. Pääsen viikonloppuna käymään kotona hakemassa työkamat ja maanantaina olisi tarkoituksena mennä kouluun. Sain myös onnekseni vapaakävelyt joita aijon hyödyntää ahdistuksen iskiessä.

OSASTO OTTAA ENEMMÄN KUIN ANTAA

"Osastolla olo ottaa tällä hetkellä enemmän kuin antaa"

Mä olen jumissa täällä. Multa viedään kohta laitoksen tuki ja opettaja vaatii koulun keskeyttämistä. Nyt olisi vielä helppo lähteä täältä. Mulla olisi vielä laitoksen tuki, en ole kerennyt vielä laitostumaan ja kouluun olisi helppo palata. Faktaa on vain se etten pääse täältä tänään lähtemään, ellei ihmeitä tapahdu tämän päiväisessä hoitoneuvottelussa.

POLIISISTA SOITETTIIN

Poliisista soitettiin aamulla. Mulla olisi perjantaina 16.09.2016 kellon 10 kuulustelut. Näpistys ja haitanteko virkamiehelle. Jännittää, sillä en muista tilanteesta paljoakaan. Enhän ole edes varma millä kerralla mä noi "syytteet" olen hommannut.

Tänään olisi tarkoitus nähdä lääkäriä kiertoraportin muodossa ja kysellä siltä oisko vihdoinkin mahdollista saada omat ulkoilut. Ja tietysti kysyä perjantaista pääsenkö sinne kuulusteluihin. Tänään myös on iltapäivällä tapaaminen hoitajan ja psykologin kanssa.

Huomenna olisi hoitoneuvottelu, saa nähdä mitä siellä päätetään. Toivoisin kovasti kotiin pääsyä jos se vain on millään tapaa mahdollista. Omasta mielestäni vointini sen jo sallisi.

AHDISTUS HIIPI TÄHÄNKIN ILTAAN

Vitun ahdistus hiipi tähänkin iltaan ilman mitään syytä.

Mulla on mennyt tänään hyvin,

Selvisin lääkärin tapaamisesta ilman kilareita.

Äiti, pari pikkusisarusta ja mummo kävivät vierailulla.

Olen saanut syötyä ja polttanut tupakkaa jälleen aivan valtavia määriä.

On tullut katsottua myös netflixistä erästä sarjaa, sekä kuunneltua  musiikkia.

Ja sitten saapui itse saatana nimeltä ahdistus.

TAHDOSTA RIIPPUMATON HOITO

Tarkkailu loppui maanantaina. Odotin kovasti kotiin pääsyä, jota ei sitten ikinä tapahtunutkaan.

Lääkäri sanoi suoraan, että tulee ehdottamaan ylilääkärille että mut pistettäisiin tahdosta riippumattomaan hoitoon. Olin valmis jäämään vapaaehtoisesti, mutta se ei kuulemma enää kohdallani ollut vaihtoehto, tarvitsen hoitoa ja vapaaehtoisena voisin koska vain päättää lähteä. Hetken odoteltua tulivat hoitajat tuomaan päätöksen, minut on määrätty tahdosta riippumattomaan hoitoon. Ensimmäinen ajatukseni oli no vittu vedetään homma sitten ihan perseelleen. Tuli siinä jonkin aikaa itkettyäkin, mutta sain kasattua itseni ja loppu ilta meni kaikesta huolimatta mallikkaasti. Sain aamulla kuulla jopa kehuja hoitajilta kuinka hienosti hoidin illan vaikka vaikea päivähän se oli.

Tahdosta riippumattoman hoidon kesto: eninitään 3kk

Mielentervyslain edellytykset täyttyvät, koska tutkittu on:

1. Mielisairas ja mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten että;

2. Hoitoon toimittamatta jättäminen pahentaisi olennaisesti hänen mielisairauttaan

-Vaarantaisi vakavasti hänen terveyttään ja turvallisuuttaan

3. Ja muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä.

"Potilaan realiteetintaju pettää suhteessa vointiin ja selviytymiseen...hän on impulsiivinen ja arvaamaton, itsetuhoinen. Sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Tarvitsee nykyisessä voinnissa osastohoitoa, ilman osastohoitoa sairaus pahenee. Käsitys omasta sairaudesta ja seviytymisestä kuvautunut puutteellisena, ei le kykeneväinen ohjaamaan omaa toimintaansa, vaarantanut oman ja muiden turvallisuuden, ei ole nykyvoinnissaan kykeneväinen käyttämään muita mielenterveyspalveluja."

Tuli pari iltaa sitten oltua muutama tunti "koppihoidossa." Sain pitkästä aikaa jonkun  raivarikohtauksen, potkin ulko-ovea ja huusin haluavani pois, hoitajat tulivat paikalle ja sanoivat jollen nyt rauhotu joudun eristykseen. Vauhtiin päässeenä en tietenkään enää voinut rauhoittua ja koppiinhan siinä jouduttiin. Suosiollahan en sinne tilassani mennyt vaan jouduttiin raahaamaan kolmen hoitajan voimin. Mahalleen patjalle ja rauhottava lääke perseeseen. Seuraava vaihtoehto oli vaihdanko itse vaatteet vai vaihtaako hoitajat. Sen päätin tehdä itse, etenkin kun jouduin riisuuntumaan alasvaatteita myöten (ettei niissä olisi tälläkin kertaa teriä) mieshoitajien läsnäollessa.

Mun koulunkäynti niin kärsii tästä osastolla istumisesta. Jään muista niin helvetin paljon jälkeen. Olen tällä hetkellä sairauslomalla, mutta opettaja vaatii koulun väliaikaista keskeyttämistä. Vaikea keskeyttää sitä tietyksi aikaa, kun en edes tiedä kauan joudun täällä olemaan.

Omasta mielestäni mä päjäisin nyt ihan hyvin jo kotona, etenkin kun olen alkanut jälleen syömään lääkkeitä ja vointi on tasaantunut. Ilta-ahdistusta ei ole parina iltana ollut, eikä itsetuhoajatuksia saati tekoja muutamaan päivään. Nyt pitää vaan näyttää että kaikki on OK että pääsisin täältä pois ennen kuin tuo 3 kuukautta tulee täyteen.

OSASTOLLA NUMERO 5

Tosiaan, olen jälleen aikuispsykiatrian osastolla. Tulin tänne maanantai- tiistai välisenä yönä.

Jäin maanantaina kiinni alkoholin varastamisesta ja ahdistuessani soitin V:lle. Sovittiin, että kun poliisit tulevat annan puhelimen heille ja V ja poliisit puhuvat keskenään. Kuitenkin, V sai poliiseille puhuttua niin että poliisit veivät minut akuutti24:n. Sinne mä sitten jäin odottamaan lääkäriä. Muutaman tunnin akuutissa oltua lähdettiin tosiaan osasto viidelle psykiatrian lääkärin arvioitavaksi. Tultiin yhteistuumin tulokseen että jään osastolle rauhoittumaan ja kokoamaan itseäni. Sovittii myös, että tulen siirtymään osastolle numero 9.

Keskiviikko olikin sitten se siirtopäivä ysille. Päätin että haluan kotiin. Ysillä siitä hetken aikaan tapeltiinkin ja lääkäri määräsi minut neljän päivän pituiseen tarkkailuun. Ysillä homma myös meni siihen etten pystynyt siellä syömään mitää, enkä ottamaan lääkkeitä. Torstaina sitten homma meni siihen että mulle annettiin piikki perseeseen ja laitettiin eristykseen. Olin saanut eristykseen salakuljetettua terän ja kun ovi meni kiinni, käytin hetken hyväksi. Nopeasti oven ulkopuolelta kuuluu huuto "se viiltelee siellä!!1" Niinpä nii, valkotakkiset paikalle ja kannettiin lepareihin.Ahistus oli niin suuri, etten kyennyt kuin itkuhuutamaan. Sain toisen rauhoittavan suun kautta, silläkään ei ollut tehoa, joten laitettiin vielä toinen injektio käsivarteen.

Käteen tuli 4 tikkiä ja siirto takaisin osasto 5:lle. Eilen illalla yritin vielä toisen tarkkailupotilaan kanssa karata, mutta yritykseksihän se jäi. Meinasin jälleen joutua eristykseen, mutta pääsimme hoitajien kanssa yhteisymmärrykseen ja sain jäädä osaston puolelle.

LÄÄKEYLIANNOSTUS > SAIRAALAREISSU

"Mulla on aivan helvetin paska olla. Mun tekis mieli kotona ottaa lääkkeitä ja alkoholia sekaisin."
Soitin tosiaan eilen laitokselle ja asiani meni suurin piirtein noin. Sovittiin että kotiin päästyäni soitan laitokselle, enpä soittanut kun vedin ne lääkkeet ja päälle alkoholia. Laitokselta soitettiin ja kuulostin kuulemma niin epävarmalta väittäessäni etten mitään lääkkeitä ollut ottanut. Vähän ajan päästä puhelun lopettamisesta ambulanssi ajoi pihaan ja arvasin heti että mua vartenhan ne tuli. Ovi kello soi, enkä mennyt avaamaan. Ensihoitaja ambulanssista kuitenkin huomasi mut katsoessaan postiluukusta ja niinpä olin jäänyt kiinni. Ovi oli avattava. Päästin ensihoito henkilökunnan sisälle, pakkasin kamani ja lähdin hortoilemaan ulos, ensihoito henkilökunta perässä. Olivat ne poliisitkin kerenneet soittamaan, mutta peruivat sen kun tulinkin kiltisti heidän mukanaan ambulanssille. Ambulanssissa hiilet naamariin matkalla Lahteen, akuutti 24:n.
Päästiin akuuttiin ja vaadin päästä käymään vessassa, lupaa en siihen saanut mutta menin kuitenkin ja tarkoituksenanihan olikin vessasta pois päästyä lähteä karkuun. Tulin vessasta ulos ja ensihoito henkilökunta ja sairaanhoitaja olivat vastassa. Ahdistus iski tietäessäni että joudun yöni sairaalassa viettämään ja päätin karata. Ensihoito henkilökunta yritti mua siinä estellä mutta pääsin heiltä karkuun. Olin jo melkein bussipysäkillä kun kaksi vartijaa juoksi minut kiinni. Siinä mentiin sitten akuuttiin käsikynkässä vartijoiden saattelemana. Akuutissa mut pistettiinkin sitten lepreihin, etten kolmatta kertaa enää yrittäisi karata. Ahdistus iski jälleen voimakkaampana ja soitin laitokselle. Kännykkä revittiin väkisin kädestäni ja pienen kamppailemisen jälkeen makasin lepareissa kaikista remmeistä sidottuna. Siinä tuli sitten vedettyä jonkinlaista huutoitkua, koska pelkäsin jääväni lepareihin yksin. Sairaanhoitaja seisoi vieressäni ja jutteli. Pienen rauhoittumisen jälkeen saimme sovittua että käteni irroitetaan, jotta voin ottaa yhteyttä kännykällä ihmisiin. Siinä sitten makailin muutaman tunnin lepareissa, välillä mittailtiin verenpaineita, otettiin EKG, verikokeita kolmesti, kuunneltiin sydän ääniä, testailtiin regoinko erillaisiin kosketuksiin ja "ärsykkeisiin", reagoiko silmäni lampun valoon, pystynkö seuraamaan lääkärin sormea pelkillä silmilläni ym. Hieman ennen kun mut vietiin tehovalvontaan mulle laitettiin vielä tippa käteen.
Tehovalvontaan mentiin vielä lepareissa ja oltiinpa sielläkin valmiiksi jo remmit laitettu sängyn viereen, mutta niitä ei jouduttu enää käyttämään. Siellä mut pistettiin valvontalaitteisiin ja pääsin nukkumaan. Tänään aamulla multa otettiin vielä verikokeet ja EKG. Vointiani seurattiin iltapäivään asti alhaisten verenpaineiden vuoksi. En joutunut osastohoitoon sillä sanoin kaiken olevan ok, enkä ollut itsekkään sinne halukas menemään vaikka vaihtoehtona se olikin.

Näin tänään laitoksen jälkihuolto työntekijää, jonka mielestä mä tarvitsisin sen osastohoidon ja sieltä saaman avun. Mä en itse vain ole valmis siihen. Mä haluan näyttää, että mä pystyn parantumaan ilman osastohoitoa. Mä pystyn siihen. Ihan varmasti pystyn. Ja sen mä aijon näyttää. Vaikka eilinen ilta oli aivan kamala, soitin laitokselle tänään ja kiitin siitä, että ne jaksaa vieläkin välittää ja soittivat apua.

MÄ LUPAAN ETTEN ENÄÄ IKINÄ PELLEILE LÄÄKKEIDEN KANSSA!

LAITTOMAN HYVÄ OLLA

Laittoman hyvä olla. Nukuin viime yönä n. 3-4 tuntia eikä silti väsytä. Aamu alkoi kännäämisellä ja kännissähän sitä käytiin tänään psykalla ja jopa koulussa. Nyt kello on vähän vajaa yksi päivällä ja alan olla jo selvänä. Menossa Heinolaan tapaamaan entistä omaohjaajaa jälkihuoltotapaamiseni merkeissä. Oli tarkotuksena mennä suoraan koulusta mutsin luokse mutta mä tarvin viikossa tän tietyn määrän näitä tapaamisia joten..

VARASTONHOITAJAN KOULUTUS ALKOI

Kuten edellisessä postauksessa kerroin keskiviikkona 10.08.2016 alkoi ammatillinen koulutus. Minun kohdallani se on logistiikan perustutkinto, varastonhoitajaksi. Kävin viime keväänä samaa alaa, mutta suuren ahdistuksen vuoksi jäin niin paljon jälkeen, että päätimme että aloitan syksyllä uuden alkavan ryhmän mukana samat opinnot. Ja niin aloitinkin. Pari ensimmäistä koulupäivää on mennyt tutustuessa kouluun ja sen käytäntöihin ja sääntöihin. Myös hieman alaan tutustuen. Saimme tänään nähdä lukujärjestyksemme ja meidän ryhmällä ensimmäiseen jaksoon kuuluu niin ytö- aineita kuin ammatillisiakin.

LUKUJÄRJESTYS:

Maanantai

8.15-10              10-12              12-14
Opiskelutaidot   Matematiikka  Englanti

Tiistai

10-12                  12-14              14-16
Enganti               Työkyvyn       Mediataidot
                            ylläpitäminen

Keskiviikko

8.15-12
Trukinkuljettaja tehtävät

Torstai

8.15-15
Tavaran keräily ja lähetys

Perjantai

8.15-15
Tavaran keräily ja lähetys




Ja vielä varastonhoitajan koulutuksesta:
"Varastonhoitajan työnkuva määräytyy varaston mukaan. Suurissa varastoissa varastonhoitaja johtaa toimintaa, pienemmissä työhön kuuluu myös tavaran käsittelyä. Tehtäviin kuuluu tyypillisesti tavaran vastaanottoa, keräilyä ja lähettämistä sekä varastokirjanpitoa. Työpaikkoja on mm. kaupan alan, teollisuusyritysten ja kuljetusliikkeiden varastoissa. Ammatissa tarvitaan logistiikan perusasioiden tuntemusta sekä organisointitaitoa, itsenäistä työskentelyotetta ja yhteistyötaitoja.Varastonhoitaja työskentelee esimerkiksi tehtaan, tukkukaupan tai suuren autokorjaamon varastossa. Varaston luonne ja koko vaikuttavat työnkuvaan. Suurissa varastoissa varastonhoitaja johtaa varaston toimintaa, pienemmissä hän osallistuu itsekin tavaran käsittelyyn.Tavaraa käsitellään sekä käsin että koneellisesti esimerkiksi trukeilla ja automaattisilla laitteilla. Varaston asiakirjat ja varastokirjanpito tehdään tietotekniikkaa käyttäen. Nykyaikaiset varastotietojärjestelmät näyttävät varastosaldon ja jopa muistuttavat tavaroiden lisätilauksen tarpeesta. Varastonhoitajalla voi olla alaisinaan varastotyöntekijöitä, jotka siirtävät tavaroita hyllyille ja lattiapaikoille sekä keräävät, kuormaavat ja luovuttavat tavaroita.

Työ on yleensä päivätyötä, mutta joissakin suurimmissa teollisuuslaitoksissa ja tukkukaupan varastoissa saatetaan tehdä myös 2-vuorotyötä.

Varastonhoitajan ja varastotyöntekijän ammattikuvat voivat olla hyvinkin lähellä toisiaan, jolloin ero perustuu lähinnä varastonhoidolliseen vastuuseen. Ammatissa on tunnettava tavaran varastointiin, kuljetuksiin, varastotalouteen ja kierrätykseen liittyvät perusasiat.

Varastonhoitajan työssä tarvitaan organisointitaitoa, huolellisuutta ja vastuullisuutta.

Tehtävien hoito edellyttää sekä itsenäistä työskentelyotetta että yhteistyötaitoja ja joustavuutta.

Selkeä itsensä ilmaisemisen taito on tarpeen varastotyöntekijöiden opastamisessa ja neuvomisessa.

Varastonhoitajan on varsinkin pienemmissä varastoissa osattava itsekin käyttää ja huoltaa työkoneita.

Varaston tietojärjestelmiä on osattava käyttää.

Stressiä voivat aiheuttaa varastotoimitusten tiukat aikataulut sekä ennalta arvaamattomat häiriöt esimerkiksi tuotantolaitoksen tarvitseman materiaalin loppuessa kesken."

VAUHTI PÄÄLLÄ?

Mulla on takana aivan mahtavat puoli toista viikkoa. Energiaa riittää, itsetunto on huipussa, kykenen tekemään mitä itse haluan. Olen sosiaalinen ja mieliala on ollut kohonneena. Unen tarve on vähentynyt selkeästi, nukun vain muutaman tunnin yössä. Viimeisen kolmen vuorokauden aikana olen nukkunut vain noin seitsämän tuntia. Raha- asiani olen sössinyt mutta mitä sitten? Ja alkoholia menee enemmän kuin pitäisi. Tunnen olevani tärkeä ja täydellinen. Näköharhoja olen nähnyt iltaisin.
Lääkkeet ovat pääsääntöisesti jäänneet syömättä. Miksi pilata hyvä olo syömällä mieltä tasaavia lääkkeitä?

Eilen alkoi koulu. Aloitin siis opiskelemaan uuden ryhmän mukana logistiikan perustutkintoa, varastonhoitajaksi. Eilinen meni hyvin, tänään iski ahdistus puolessa välissä päivää ja jouduin "väärinkäyttämään" lääkkeitäni ja ottamaan 50mg ketipinorin tarvittavana. Ahdistus ei loppunut joten tulipa sitten lintsattua loppu päivä. Olen ryhmän ainoa tyttö, joka vaikeuttaa kohdallani päästä mukaan ryhmään. En vain osaa tutustua poikiin.

Mulla on kämppä aivan kamalassa kunnossa. Energiaa riittää, mutta on vaikeaa keskittyä siivoamiseen joten se on jäännyt.

AINAKIN OISIN HEREILLÄ

Tätä kirjoittaessa kello on 0.24
Olen yrittänyt nukkumaan käymistä yhdeksästä lähtien.
Viisi vitun tuntia ja herätys kello soi.
Seitsemän tuntia kun bussi lähtee.
Kahdeksan ja puoli koulun alkuun.
En muistanutkaan kuinka vaikeaa nukkumaan käyminen arkisin on.
Jos nyt nukahdan vielä olen aivan helvetin väsynyt aamulla.
Jos en käy nyt nukkumaan olen aamulla yli väsynyt mutta samalla käyn kierroksilla.
Ainakin olisin hereillä.

OMASSA KODISSA

Olen asunut nyt vajaan viikon omassa kodissa, Heinolassa. Tähän vajaaseen viikkoon on mahtunut monenlaisia tunteita. Iloa. Surua. Ahdistusta. Onnellisuutta. Itkua ja naurua. Turhautuneisuutta. Epätoivoa. Pelkoa. Mutta mä olen selvinnyt siitä jollakin tavoin.

Tänään mun luo muuttaa kissa-neiti mutsin luota. Äiti ei enään kyseistä neitiä pysty pitämään, joten sovimme että pupuni Niilo muuttaa mutsin luo ja mutsilta saan kissa-neiti Triangelin.

On niin luksusta saada tehdä itse omat ruuat. Palvelukeskuksella kun se ei ollut mahdollista. Oon aivan innoisaani kokannut joka päivä jotakin. Ja siivoaminen, miten joku voikin tykätä siitä näin paljon. On ihanaa saada pitää oma koti kunnossa.

OSASTOLLA HUOMIS AAMUUN

Osastolla huomis aamuun asti, sitten saan vapauttavan päätöksen tarkkailu jaksosta. Epätodellinen olo. Aivan kuin olisin jossain...jossain. Tää osasto tuntuu niin vieraalta. En pidä tästä yhtään. Huomenna muutto Heinolaan. Monen mutkan kautta pääsen viimeinkin tekemään siitä asunnosta kodin.

LÄÄKÄRIÄ ODOTELLESSA

Mulla on tällä hetkellä muutto menossa ja mä mätänen osastolla. Odotan lääkärin tapaamista ja tuomiota jatkosta.

OSASTOLLA

Osastolla jälleen. Otin torstai-iltana yliannostuksen olanzapiineja. Muistan vaan sen että istuin yhdellä bussipysäkillä ja yritin nousta, mutta jalat ei vaan enään kantanut. Seuraavat muistikuvat ovat perjantai aamulta kun heräsin tarkkailusta, lepareissa, nenämahaletkussa. Mulle oltiin jouduttu sen avulla antamaan hiilet. Nyt olen osastolla ainakin maanantaihin asti.

KUULUMISIA #3

Toissa ilta meni jälleen päksissä. Olin ryhmächattiin laittanut itsetuhoisia viestejä ja siellä huolestuttiin. Olin pihalla tupakalla kun näin poliisien kiertelevän pihassa, arvasin heti että jotain on vialla ja yritin paeta sisään, mutta turhaan. Poliisit ottivat jälleen kopin. Sain käydä kämpässä ja hakea tavarani, jonka jälkeen menimme takaisin pihaan ja kyttäboksiin. Yritin sieltä kerran karata ja rautoihinhan siinä taas jouduttiin. Ooteltiin että ambulanssi saapuu. Ambulanssin saapuessa käsiraudoissa edelleen ollessani mut vietiin ambulanssiin jonne tuli myös toinen poliiseista mukaan ja matka kohti akuuttia alkoi. Matka meni rauhallisesti. mutta silti päksissä oli vartijat vastassa jälleen vahtimassa perääni. Pääsin juttelemaan lääkärille, jonka jälkeen juttelin vielä tutun psykan sairaahoitajan kanssa ja pohdittiin yhdessä jatkoani. Vaihtoehtoja oli monia, mutta lopulta päädyimme ratkaisuun jälleen kotiuttaa minut.

Kävin tänään kirjoittamassa vuokrasopimuksen Heinolassa sijaitsevaan asuntoon. Nyt voin hehkuttaa, MULLA ON ASUNTO!!!11

Huomenna pitäisi entisen omaohjaajani kanssa käydä kaupoilla ostelemassa puuttuvia hankintoja. Ja samalla vahtia pikkusiskoa äidin menojen ajan. Huomenna mulla on myös jälkihuollon työntekijälle aika.

Ahdistaa ja masentaa. Tekisi vain niin kovasti mennä akuuttiin ja sanoa etten lähde sieltä ennen kuin saan apua. Mutta huomisten menojen takia on kestettävä. Pakko jaksaa. Helppoa tästä illasta ei tule- sen jo tiedän.

Mä en enää ollenkaan ole varma haluanko mä kouluttautua lähihoitajaksi. Tietenkin haluan, mutta pystynkö mä siihen? Jos vaan peruisin koko lähihoitaja paikan ja jatkaisin logistiikalla varastonhoitajaksi. Se vain tarkoittaisi käytännössä sitä että olisin muuttanut Heinolaan "turhaan" sillä joutuisin joka tapauksessa käymään koulua Lahdessa. Emmä enää tiedä..Miten hevetissä mä voin auttaa muita, kun oma elämäkin kusee niin huolella ja tarvitsen itse paljon apua arkielämässä selviytymiseen?!?

JÄLLEEN YÖ SAIRAALASSA

Jälleen yksi yö vitetty sairaalassa päivytysosastolla. Kaverit huolestuivat puheistani ja päättivät soittaa hätäkeskukseen, itse en halukas ollut sairaalaan lähtemään joten lanssin lisäksi myös poliisit tulivat. Mentiin siinä sitten jälleen lanssilla poliisi mukana akuuttiin, jossa vartijat olivat vastassa valmiina vahtimaan toimiani. Osastohoidon tarvetta ei nähty joten kotiuduin tänään aamulla. 

Olo on hirveän sekava. Mä en yhtään tiedä mitä mä haluan elämältäni. Kaikkihan on päällisin puolin kunnossa. Asunto on alla ja koulupaikka vahvistettuna lähihoitaja linjalle. Perhe ja ystävät tukena. Silti tästä puuttuu jotain. Turvallisuuden tunne? Mua pelottaa aivan älyttömästi toi muutto. Ensimmäinen oma koti, jossa kukaan ei ole katsomassa ja soittelemassa perään. Mä "saan" vihdoinkin olla yksin.

Huomenna mulla on asuntonäyttö Heinolassa. Mä niin toivon että saan sen kämpän, ettei mun tarvitse tehdä välimuuttoa Lahdessa.

KUN PELKKÄ VIILTELY EI RIITÄ

Ahdistaa. Itsetuho vietti on kova. Pelkkä viiltely ei riitä. Pakko saada jotain "pahempaa tuhoa" aikaiseksi. Mä en vaan jaksa. Ei musta ole elämään.

AHDISTUSTA JA ALKOHOLIA

Keskiviikko 20.7.2016

Ahdistusta paljon. Sorruin pitkästä aikaan varastelemaan alkoholia...tyhmää tiedän, mutten voinut itselleni mitään. Lopulta tuli niin huono omatunto kyseisestä toiminnasta, joten päätin ilmiantaa itseni. Vartija tuli ja kierrettiin kauppa läpi ja samalla näytin mitä tuotteita olin ottanut. Lopulta lähdin vartijan kanssa kauppakeskuksen alakertaan penkomaan tavaroitani ja odottelemaan poliisia. Olin kyseiselle vartijalle vanha tuttu joten juttelimme samalla niitä näitä. Lompakossani oli terä jonka olin jo aikaisemmin pistänyt kopin pöydälle. Sain siinä sitten ahdistuksen kasvaessani idean alkaa viilteemään joka tosin epäonnistui vartijan hälyttäessä lisää porukkaa paikalle. Revin vanhoja haavoja auki ja siinä sitten tuli jotain pientä vääntöä yrittäessäni poistua kopista. Poliisit tuli ja menin autoon odottamaan kunnes ambulanssi saapui. Ambulanssin saapuessa ahdistus vaan kasvoi sillä tiesin joutuvani sairaalaan. Ambulanssissa tuli kanssa jotain vääntöä poliisien kanssa ja lopulta makasinkin paareilla mahallani käsiraudoissa. Siitä lähdettiinkin sitten akuuttiin, toisen poliisin ollessa mukana lanssissa. Akuutin kautta osastolle. Sain matkalla itseni rauhotettua siten etten joutunut osastolla kuitenkaan enää eristykseen.

Perjantai 22.7.2016

Ahdistusta ja alkoholia. Sorruin jälleen varastamaan illalla humalapäissäni lisää alkoholia ja kiinnihän siitä jäätiin. Matka vei taas vartijoiden saattelemana koppiin, jossa sama rumba alkoi. Aloin repimään käsiäni auki jolloin vartijat ottivat käsistä kiinni ja käskivät lopettamaan. Siinä sitten odoteltiin poliisia jotka saapuivatkin nopeasti. Poliisi kyydillä mäelle ja putkaan. Putkassa homma johti siihen että makasin lopulta maassa käsiraudoissa ja hakkasin päätä seinään. Ahdistus oli niin kova. Poliisit tulivat tulokseen ettei putka ollut oikea paikka minulle ja lähdimme poliisien kanssa jälleen akuuttiin. Istuin koko matkan raudoissa, toisen poliisin kanssa poliisiauton takaboksissa. Poliisin kanssa juteltiin vähän niitä näitä matkan ajan. Akuuttiin päästyä todettiin että mut pistetään lepareihin rauhoittumaan, pelkällä vyötäröremmillä, mutta ajatuskin lepareista sai minut erittäin ahdistuneeksi ja lopulta makasinkin hirveän tappelun jälkeen kaikissa remmeissa päälle tunnin, vartijoiden ja hoitajien kiinnipitelemänä, sillä en lepareista huolimatta saanut itsetuho käyttäytymistä lopetettua. Pitkän vääntämisen jälkeen sain lopulta itseni rauhoitettua ja lääkäri päätti kotiuttaa minut.

VUOKRASOPIMUS ALLEKIRJOITETTU

Laiva reissusta selviydytty. Ajattelin että kun pääsen koneelle voisin tehdä postauksen johon laitan myös kuvia reissusta.

Kävin eilen kirjoittamassa vuokrasopimuksen sossun tukiasuntoon. Nyt mulla on asunto ajalle 25.07.2016 - 30.09.2016. Muutto heinäkuun viimisellä viikolla. Tehtiimpä samalla myös sähkösopimus ja muuttoilmoituskin.

Olen miettinyt pääni puhki aloitanko lähihoitajan opinnot vai odotanko tuloksia että pääsenkö opiskelemaan luonto-ohjaajaksi. Kuitenkin tulin tulokseen että tein opintotuki hakemuksen sosiaali- ja terveysalalle. Kokeillaan sitä nyt. Jos se ei sitten lähe niin ainahan voin hakea aikuiskoulutuksessa jollekkin muulle alalle. Luonto- ohjaajan koulutus kiinnostaisi paljon mutta kun se on vain niin helvetin kallis ala. Kaikki ne retkeily kamat..

KUVIA REISSUSTA

KUVAT EIVÄT OLE JÄRJESTYKSESSÄ!

ASUMISKUVIO RATKESI & LÄHTÖ LAIVALLE

Jonkun ajan päästä pitäisi lähteä rautatieasemalle suuntana ensin Helsinki ja Katajanokan terminaali.
Huomenna Tukholma. Tavarat on melkein pakattuna.

Asumiskuvioni ratkesivat väliaikasesti. Muutan Lahteen sosiaalihuollon tukiasuntoon, kunnes koulukuviot ja tuleva asuin paikkakuntani selkenevät. Saan asua tukiasunnossa niin kauan kuin tarve vaatii ja etsiä itselleni rauhassa uutta asuntoa. Onneksi ei tarvitse enää stressata siitä löydänkö asuntoa alle kahdessakymmenessä päivässä.

Eilen sosiaalihuollon jälkihuollon työntekijän tapaamisen jälkeen pidimme vielä entisen laitokseni jäkihuolto tapaamisen. Entinen omaohjaajani V hoiti sen tällä kertaa. Oli kiva jutella pitkästä aikaa ihan kunnolla kasvotusten. Ollaanhan me toki nähty kun olen laitoksella käynyt, mutta nyt oli rauhassa aikaa jutella ilman että muut nuoret pyörivät ympärillä.

ASUNTOHAKEMUS LAHTEEN

Tein äsken asuntohakemuksen Lahden taloille. En edes tiedä, saisinko muuttaa Lahteen, mutta ainakin on yritettävä. Toivottavasti sosiaalityöntekijäni ymmärtäisi tilanteeni, sillä asunnon olisi löydyttävä ja tällä hetkellä on aivan sama mistä. Palvelukeskukselle en voi jäädä ja luonto- ja ympäristöalan koulutuspaikan varmuudesta ei ole vielä tietoa. Aivan sama mitä alaa jatkan/ mille pääsen, Lahti olisi aivan loistavalla sijainnilla. Pääsisin täältä Heinolaan sosiaali- ja terveysalalle, kuitenkin jos luonto- ja ympäristöala kutsuu, pääsen täältä myös Asikkalaan. Entä jos jatkankin logistiikan perustutkintoa varastonhoitajaksi, sen koulutuspaikka olisi Lahdessa. Aivan liikaa vaihtoehtoja ja aivan liian vähän aikaa.

EIKÖ UNELMIA PIDÄ SEURATA?

Eikö se niin ole, että unelmia pitää seurata? Sitä mä tässä teen, kun päätin hakea luonto- ja ympäristöalalle, luonto-ohjaajaksi. Päätöstä koulupaikasta en vielä ole saanut, mutta olenpahan ainakin askeleen lähempänä toteuttamassa unelmiani. Sosiaali- ja terveysala kiinnostaa edelleen, mutta en ole enää ollenkaan varma onko se oikea ala minulle. Minusta ei välttämättä olekkaan kaikkiin tehtäviin, joita koulutus minulta vaatisi. Sen sijaan luonto- ohjaajana saisin tehdä juuri sitä mistä tykkään. Liikkua luonnossa sekä haastaa - että ylittää itseni monissakin tehtävissä. Ei sen puoleen ettenkö voisi haastaa itseäni tekemään myös niitä paskamaisempiakin hommia ja pistelemään ihmisiä sosiaali- ja terveysalalla, mutta tällä hetkellä vain kiinnostukseni luonto-ohjaajan koulutukseen on korkeampi.

Suunnitelmat vähän joka asian kanssa tulee tässä muuttumaan jos pääsenkin luonto- ohjaajan koulutukseen. Saanko muuttaa Heinolaan ja asua viikot Asikkalassa ja lomat ja viikonloput omassa kodissa. Tai entä asua koko aikaisesti omassa asunnossa Lahdessa. Mitä jos en saakkaan, onko ainoa vaihtoehto viettää viikot Asikkalassa ja viikonloput sekä lomat mutsin luona. Entä muuttaa Heinolaan ja kulkea sieltä joka aamu hirveän aikaisin Asikkalaan kouluun? Vaihtoehtoja on niin monia ja ensiviikolla pääsen ehdottelemaan niitä jälkihuollon työntekijäni sijaiselle. Kuitenkin, kuten aikaisemmassa postauksessa olen kertonut, vuokrasopimus nykyisestä asunnostani on irtisanottu, joten jonkinlainen ratkaisu asumiskuvioihini olisi löydyttävä ja pian.

LAITOKSELLA KÄYMÄSSÄ JÄLLEEN

Kävin tänään _jälleen_ vanhalla laitoksella. Mua jostain syystä jännitti aivan hirveästi mennä sinne. On niin outoa käydä siellä ja nähdä ettei oma nimi lue enää taululla. Silti kerta toisensa jälkeen tuntuu kuin menisin takaisin "kotiin". Sitä laitos mulle tavallaan oli. Koti. Tykkään käydä laitoksella moikkaamassa ohjaajia, mutta sieltä pois lähteminen on aina yhtä helvettiä. Jälleen kyyneleet kipusivat silmiini kun lähdin sieltä.

SANOIN VUOKRASOPIMUKSENI IRTI

Sanoin tänään vuokrasopimukseni irti nykyisestä asunnostani palvelukeskuksella. Uutta asuntoa ei vielä ole, mutta sellaisen olisi löydyttävä kuukauden sisään. Vointini on ollut tasaista lukuun ottamatta pientä pelkoa ja stressiä tulevasta muutosta. Mutta se on fine, olen antanut itselleni luvan jännittää tulevaa elämän muutosta, siirtymistä kokonaan omaan, itsenäiseen elämään.

Mitkä syyt lopulta johtivat päätökseeni muuttaa?
Tämä paikka ei vaan ole se oikea minulle. Pystyn paljon itsenäisempään elämään, kuin mitä minun täällä annetaan elää. Pystyn käymään kaupassa, tekemään ruuan, siivoamaan, huolehtimaan hygieniastani, hoitamaan lääkitykseni, maksamaan vuokran ja laskut, hakemaan tarvittavat tuet, asioimaan eri paikoissa, soittamaan eri paikkoihin...Minä pystyn ja minä osaan. Täällä mun ei vaan anneta näyttää sitä.

MUUTTO TAKAISIN HEINOLAAN?

Mulla oli tänään aika jälkihuollon sossulle. Juteltiin niitä näitä ja puheeksi tuli mahdollinen muuttoni takaisin Heinolaan koulupaikan takia. Miltä ajatus takaisin Heinolaan muutosta tuntuu? Oudolta, mutta ei mahdottomalta. Jollain tapaa kuitenkin pidin siitä kaupunkina. Pienihän se on kuin mikä, mutta...Koulumatka lyhenisi huomattavasti eikä tarvitsisi istua aamun ruuhka bussissa väsyneenä. Toisaalta olen pikkuhiljaa kotiutumassa palvelukeskukselle, joten olisiko muutto tähän kohtaan sopiva? En tiedä. Uusi ala ammattikoulussa on jo niin iso asia, että tarvitsenko enempää muutosta tähän samaan syssyyn? Pystyisinkö mä siihen niin, ettei se vaikuttaisi koulunkäyntiin? Kuka sen tietää muu kuin minä. Vain aika näyttää sen mihin suuntaan tästä nyt lähdetään ja koska.

LAITOKSELLA KÄYMÄSSÄ

Käytiin äsken pikkusiskon kanssa vanhalla laitoksella. Oli mukava käydä siellä "pitkästä aikaa" vaikka vaikeetahan se on. Itku meinas pariin otteeseen tulla. Niin kova ikävä sinne ja niin kova ikävä niitä ihmisiä siellä, vaikka eihän ne mun elämästä mihkään katoa, niin kuin he ovat sanoneetkin ja kai se on pikkuhiljaa itsekkin uskottava.

ENHÄN MÄ OLE EDES TYÖKUNTOINEN

Mä kasaan itselleni päivälle ohjelmaa ja luulen pystyväni tekemään kaiken. Jälkeen päin kun mietin emmä vaan pysty. Huomenna ois päivällä psykologin aika ja iltapäivästä meen käymään vanhalla laitoksella. Keskiviikolle sovin jo työhaastattelun ja sossun tapaamisen. TYÖHAASTATTELUN, enhän mä ole edes työkuntoinen.
Mä en ole enää ollenkaan varma siitä sosiaali- ja terveysalasta, sopiiko se mun tän hetkiseen tilanteeseen. Tein äsken lisähaun luonto- ja ympäristöalalle, luontoohjaajaksi. Mulla kuitenkin on joka tapauksessa opiskelupaikka syksylle logistiikan perustutkintoon varastonhoitajaksi. Vielä kun osaisin päättää mitä haluan. Ainiin, olin jossain vaiheessa vissiikin hakenut kesälukioonkin, tai ainakin sellaisen puhelun tänään sain.
Kaikki tämän kuun rahat on melkein mennyt, eikä heinäkuun toimeentulotuki päätöksestä ole vielä kuulunut mitään, saanko silloin edes mitään. Pitäisi ohjaajien kanssa jutella mitä tukia mun olisi mahdollista saada kelasta, että voisin niitäkin mahdollisia tukia hakea. Laskuja kerääntyy. Oon niin taas kussu mun raha-asiat.

ENHÄN MÄ OLE EDES TYÖKUNTOINEN

Mä kasaan itselleni päivälle ohjelmaa ja luulen pystyväni tekemään kaiken. Jälkeen päin kun mietin emmä vaan pysty. Huomenna ois päivällä psykologin aika ja iltapäivästä meen käymään vanhalla laitoksella. Keskiviikolle sovin jo työhaastattelun ja sossun tapaamisen. TYÖHAASTATTELUN, enhän mä ole edes työkuntoinen.
Mä en ole enää ollenkaan varma siitä sosiaali- ja terveysalasta, sopiiko se mun tän hetkiseen tilanteeseen. Tein äsken lisähaun luonto- ja ympäristöalalle, luontoohjaajaksi. Mulla kuitenkin on joka tapauksessa opiskelupaikka syksylle logistiikan perustutkintoon varastonhoitajaksi. Vielä kun osaisin päättää mitä haluan. Ainiin, olin jossain vaiheessa vissiikin hakenut kesälukioonkin, tai ainakin sellaisen puhelun tänään sain.
Kaikki tämän kuun rahat on melkein mennyt, eikä heinäkuun toimeentulotuki päätöksestä ole vielä kuulunut mitään, saanko silloin edes mitään. Pitäisi ohjaajien kanssa jutella mitä tukia mun olisi mahdollista saada kelasta, että voisin niitäkin mahdollisia tukia hakea. Laskuja kerääntyy. Oon niin taas kussu mun raha-asiat.

MIELIALAT HEITTELEE LAIDASTA LAITAAN

"Tiedättekö mikä on paras lääke kaksisuuntaiseen? Oikeesti se on alkoholi. Auttaa niin maniaan kuin masennukseenki. Sillä vaan on ikävät haittavaikutukset"

Mä olen ihan sekasin itseni kanssa. Mielialat heittelee laidasta laitaan. Masentaa, ei masenna. Ahdistaa, ei ahdista. Hyvä olla, paska olla. Itkettää, mut sit ei kuitenkaan. Koko ajan pitää olla menossa vaikken jaksaisi. Tekisi mieli vaan hautautua sänkyyn, mutten pysy hetkeäkään paikoillani. Alku viikko ihan täyteen buukattu taas vaihteeksi. En jaksais...suihkussa käyminenkin on yli voimaista. Mut kaiken tän keskellä olen niin helvetin itsevarma. Mä pystyn mihin vain itse haluan.
Onneksi on päällä estolääkitys joka estää pahimmat mania kaudet.

Alkoholia, kiitos. Sitä mä tarvisin just nyt kohottamaan mun jo entuudestaan hyvää oloa.

REISSU HELSINKIIN

Junassa menossa kohti Lahtea. Oltiin mummon kanssa päivä Helsingissä. Tarkoituksenani oli ostaa jotain kivaa päälle pantavaa tulevaa laiva reissua varten, mutten löytänyt muuta kuin t-paidan ja hupparin, ihan arkivaatteiksi. Oli mukavaa vaihtelua käydä välillä muuallakin kuin pyöriä pelkästään Lahessa. Kolmen viikon päästä takaisin, tosin suuntana silloin Katajanokan terminaali ja Tukholma.

KUULUMISIA #2

Mulla menee olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Eilen sain tietää, että mut on valittu opiskelemaan sosiaali- ja terveysalalle lähihoitajaksi. Pikkasen vaan jännittää et mitä siitä tulee, vointini nyt tällä hetkellä on mitä on. Pystynkö mä auttamaan muita, kun tarvitsen itsekkin vielä niin paljon apua. Vaan aika näyttää sen. Kyllä mä ajoin hyväksyä sen paikan ja parhaani yrittää.
Mä olen huomenna lähdossä mummon kanssa Helsinkiin katselemaan mikä meno siellä on. Jännittää mennä sinne ihmispaljouteen. No pientä harjoittelemista tulevaa Ruotsin risteilyä varten, jonne olen heinäkuun puolessa välissä lähdossä.
Emmä tiiä...jotenkin taas vaihteeks hirveen outo olo. Kämppäki ihan pommin jäljiltä kun en oo vaan jaksanut tehä tälle mitään.
Käytiin muuten psykan kanssa tänään kävelyllä ja samalla katsomassa mun uutta psyka paikkaa. En tahdo sinne. Haluan pitää mun  nykyisen psykan, mutta tiedän ettei se ole mahdollista, koska olenhan jo "aikuinen" joten siirto aikuspsykiatrialle on pakko. Mut hylätään...taas. Eihän se niin ole tai ei ainakaan pitäisi olla, mutta siltä se tuntuu.

HYVÄ OLLA

Mulla on hyvä olla. En tiiä johtuuko sitten siitä kun en ole yksin. Olen äidin ja pikkusisarusten kanssa tädin luona, maaseudun rauhassa.

Pääsin siis eilen jälleen pois osastolta. En tiedä oliko fiksu veto olla menemättä kuntoutusosastolle mutta...

ODOTAN LÄÄKÄRIÄ

Odotan lääkärin tapaamista. Jännittää, sillä en tiedä itsekkään mitä haluan.

OSASTOLLA JÄLLEEN

Osastolla jälleen. Tuli eilen vaan niin helvetin sekava ja epätodellinen olo, et oli pakko pyytää apua. Pelkasin sekoamista. Nyt täällä ainakin huomiseen asti. Huomenna katsellaan jatkoa osaston lääkärin kanssa.

YHTÄ HELVETTIÄ

Viimeiset muutama iltaa on ollut jälleen yhtä helvettiä. Ahdistus kasvaa hetki hetkeltä, naisen ääni kuuluu jostain ja katoan epätodelliseen oloon. Itsetuhoisuus ja itsetuhoajatukset tulevat kuvioon aina jossain vaiheessa. Toistaiseksi olen pystynyt pysymään vain viiltelyssä ja itsensä polttamisessa. Mutta kuten sanottu itsetuhoajatukset ottavat ilta illalta enemmän valtaa. Pelottaa, milloin olen hyppäämässä oikeasti viidennestä kerroksesta. Ei tää oo enää tervettä. Mä tarvin apua, mutta mä en osaa ottaa sitä vastaan.

KAPINOINTIA PALVELUKESKUKSELLA

Mun elämisestä palvelukeskuksella ei tule mitään. Emmä osaa sopeutua sinne, kun päässä pyörii vain ajatus että palvelukeskus vei laitoksen paikan elämästäni. On niin paska olla kun tietää "etten pääse laitokselle enää takaisin". Tottahan se ei ole, sillä olen tervetullut käymään siellä, mutta ei se ole sama asia kun siellä asuminen. Suhde ohjaajiin on erilainen. Niinkuin yksi ohjaajista sanoi olen nyt kuka vaan heistä, mä en enää ole heidän työpaikallaan asuva nuori, Nyt mä olen kuin kuka vaan vastaantulijoista.

Uusi paikka, uudet vaikeudet. Mun on vaikea sopeutua palvelukeskuksen sääntöihin ja käytäntöihin. Mun on vaikea rakentaa luottamussuhdetta uusien ohjaajien kanssa. Mun on vaikea elää yksin. Tänäänkin tapeltiin hyvä tovi lääkkeiden hakemisesta ja niiden käyttämisestä ohjaajien kanssa. Mä en halua käyttää niitä. Mä en tarvi niitä. Mä pärjään ilmankin lääkkeitä. Ne vaan muokkaa sitä, mitä mä oikeasti olen. Ne muokkaa musta...tavallisen? Emmä halua olla sellainen. Mä haluan olla mä.
Mä kapinoin kaikkea vastaan palvelukeskuksella. Mä tiedän sen. Mun pitäisi käyttäytyä aikuisemmin, mutten koe tarvetta sille. 

Teen päinvastoin kuin käsketään, mun pää on mun, se on mun. 

KOTONA

Kotona. Pääsin jo tänään pois osastolta. Tunteet ovat erittäin ristiriitaiset. On kiva olla kotona, mut toisaalta emmä täällä pärjää. Osastolla oli parempi olla. Olo oli turvallisempi. Ei tarvinnut pelätä. Miksi sitten lähdin sieltä näin aikasin? On helpompi lähteä itse, kuin kokea tulevansa hylätyksi.

Hylätyksi tulemista, sitä mä en kestä.

MILLÄ SAAMME PIDETTYÄ MINUT HENGISSÄ

Jälleen keskustelu lääkärini kanssa johti aiheeseen millä saamme pidettyä minut hengissä?
Mä en osaa vastata tuohon kysymykseen. En mä voi tietää tuleeko mulle osastolta pois pääsyn jälkeen niin toivoton fiilis, että itsemurha on ainoa oikea ratkaisu, vai meneekö mulla jopa niin hyvin, ettei mun tarvitse edes satuttaa itseäni. Ei sitä vaan voi tietää.
Nyt mulla menee hyvin. Ei ahdista. Ei masenna. Ei itketä. No joo, itsetuhoiset ajatukset kiertävät päässä, mutta muuten mulla on nyt hyvä olla.

Puoli yhdeltä mulla on viimeinen psykologin tapaaminen osastolla. Tehdään viimeiset testit ja tulokset saan kuulla ensi viikon tiistaina. Psykologin tapaamisen jälkeen näen vielä lääkäriä toisen kerran omahoitajani kanssa ja katsotaan saammeko vastausta kysymykseen millä saamme pidettyä minut hengissä? 

Tämä mun tän hetkinen osastolla olo on niin turhaa. Mulla on hyvä olla. Emmä tarvi apua enää. Mä olen valmis lähtemään "kotiin". Emmä osaa ottaa enää mitään irti tästä tutkimusjaksosta.

PYHIMYS- NYT

Mä en tienny miten pysähtyy, nauttii hetkestä.
Mieli teki omat esteensä.
Juoksen karkuun tai juoksen perässä.
Aistit tylsinä mut hampaat veressä.
Vaikka yritin, ei aika pysähtynyt viisareissa roikkumalla.
Nyt on valkeat seinät ja kukat ikkunalla.
Voisinpa juoksennella auringon alla.

ONNISTUTAANKO ME TAVOITTEESSA?

Onnistummeko me tavoitteessa pitää mut hengissä jos perjantaina lähden osastolta? Jos tämän hetkistä vointia katsotaan, niin kyllä. Mutta entä kun tulee pohja vastaan? Löydänkö itseni kiskoilta valmiina hyppäämään? Tai kenties jonkin järven/ lammen rannalta valmiina hukkumaan? Vedänkö mä taas alkoholia ja lääkkeitä sekaisin, samalla kuolemaa toivoen? Mä toivon etten, mutta tiedän kaikkien kolmen vaihtoehdon olevan mahdollisia.

Olen tänään käynyt sekä psykologin että lääkärin testeissä. Loppuviikosta tai viimeistään alkuviikosta selviää löytykö testeistä jotakin syytä käyttäytymiselleni.

Olisipa kello jo 17.00 pääsisi vielä tunniksi tänään selvittelemään ajatuksia ulos. Ulkona olo rauhottaa. Etenkin tossa sairaalan viereisellä lammella istuskelu ja tupakan polttaminen. Se on se tunne kun saa istua raittiissa ulkoilmassa, katsella maisemia ja vaan olla ja miettiä, kuunnella musiikkia. Kukaan ei ole häiritsemässä.

Ja mitä itsetuhoisuuteen tulee, tekisi mieli viillellä. Viiltää, viilto viillolta syvempia naarmuja. Tai vaihtoehtoisesti polttaa tupakan tumpeilla tasareunaisia pyöreitä jälkiä kädet täyteen.

ELÄMÄ ON PELI

Elämä on peli josta vain vahvat selviytyvät.

OLENKO MÄ VALMIS

Näillä näkymin tulen perjantaina pääsemään pois osastolta. Olenko mä valmis siihen? "No viikko aikaa miettiä" Mutta kun se viikko on aivan helvetin lyhyt aika. Mä haluan "kotiin" mutta samalla mä haluan olla täällä osastolla. Täällä mä olen turvassa itseltäni. Jos homma karkaa käsistä, hoitajat pistävät stopin. "Kotona" sitä ei ole kukaan tekemässä. Entä jos pois päästyäni yritän taas tappaa itseni? Mä tarvitsen tukea ja apua. Emmä pärjää yksin. Vielä. Emmä ole edelleenkään valmis ottamaan täyttä vastuuta itsestäni ja tekemisistäni. Ja niin kuin lääkäri sanoi, tämän hetken tärkein tavoite on pitää mut hengissä. Onnistuuko se jos lähden? Tuskin. Mä olen niin pohjalla tällä hetkellä, eikä sieltä ylös hetkessä nousta.

Mä en ollut viikkoon satuttanut itseäni, tänään se tapahtui. Poltin röökin tumpilla itselleni palovamman käteen. Se kipu. Sen kestää, mutta sitä ahdistusta ja masennusta ei, Yleensä olisin viiltänyt, mutta täällä se ei ole mahdollista. Entä "kotona" kun on mahdollisuus viillellä...teenkö mä sen? Luultavasti kyllä. En todellakaan voi luvata etten satuttaisi itseäni täältä pois pääsyn jälkeen.Itsensä satuttaminen, se on mun selviytymis keino. Keino selviytyä elämästä hengissä.

KOSKA LÄÄKÄRI ON NIIN PÄÄTTÄNYT

"Niillä on joku suunnitelma mun pään menoks...vielä kun tietäis mikä"

Ei nää yritä edes auttaa mua, jos ne yrittäis ne kuuntelis mua, eikä heti syyllistäisi kaikesta. Ne ymmärtäisi kuinka tärkeä mulle on mun jälkihuollon työntekijön tapaaminen. Ne antaisi mun tavata sen. Nyt ne vaan ajattelee tämän päivän hoitoneuvottelua, kuinka se menee kaiken muun edelle, koska lääkäri on niin päättänyt. Mä olen niin loppu tähän. Oon niin kyllästynyt olemaan osastolla. Täällä mä olen turvassa, mutta en silti ole. Ahdistaa, enkä saa tätä loppumaan.

AVAUTUMISTA

Mä tiedän etten ole maailman ainoa ihminen joka stressaa asioista.

Tiedän että olen osastolla ja tiedän jopa syyni siihen. Ymmärrän miksi täällä on tietyt käytännöt ja anteeksi että olen joskus niistä vallittanut.

Tiedän käyttäneeni rahani holtittomasti ja miettiväni nyt miten pärjään 15. päivään asti,

Ainii mutta sehän on helppoa, sen kun vaan olen osastolla, ei tarvi stressata rahasta kun saan syödä neljästi päivässä. 

Tiedän että minulla on koulupaikka syksyä varten odottamassa ja silti jännitän sitä pääsenkö vaihtamaan alaa. Jollain tavalla otan jopa stressiä siitä.

Tiedän että lastensuojelulaitoksesta lähteminen on vaikeaa ja hermot saattavat olla kireällä, mutta voisiko sen jumalauta nätimmin ilmaista kuin alkaa heti syyttämään mun omista tekemisistä?

Tiedän olevani 18 vuotias, ja vapaa tekemään just niin kuin itse haluan.

MÄ JUMALAUTA TIEDÄN.

Mä en vaan tällä hetkellä jaksa mitään paska draamaa. Mä en jaksa sitä just nyt. Mun elämässä on muutaman viikon sisään tapahtunut niin jumalattoman isoja ja vaikeita muutoksia ja mä reagoin niihin. Vahvasti. Sekakäyttämällä alkoholia ja lääkkeita. Viiltelemällä. Yrittämällä tappaa itseäni. Tuhlaamalla rahani holtittomasti. 

Mä olen mä ja mä elän mun omaa elämää. Antakaa mun tehdä se.

Ahdistaa aivan helvetisti. Mä olen itkenyt puolet illasta sitä kuinka paska mä olen, koska sen käsityksen sä annoit mulle.

Hyvää yötä, kiitos ja anteeksi.

KUULUMISIA

Käytin tänään aamulla mun ulkoilu mahdollisuuden ja kävin Likolammella istuskelemassa.

Samalla kun mä pelkään vettä, se rauhoittaa. Heinolassa asuessani mun oli tapana paeta rantapuistoon paskoja hetkiä. Siellä sai vaan olla ja rauhoittua.

Virallisen kesäloman ensimmäinen päivä, päättäri ja minä olen jumalauta osastolla. 

Osastolla. Osastolla. Osastolla. Toisaalta mulla on just nyt sellai fiilis, et enköhän mä keksi päivällä jotain hoitajien pään menoksi.

Eilinen ilta oli paska. Ahdisti ja itketti ja tuntui että paha olo ei lopu ikinä. Soitin laitokselle ja puhuin entisen omaohjaajani kanssa. Tuntui vaan että musta ei ole mihinkään. Mä en pärjää "kotona" joten ainoa vaihtoehto tällä hetkellä on osastolla olo, mutta ei sekään ole oikein. Vien paikan joltain joka aikuisen oikeasti tarvitsisi tätä. Ei mun edes kuuluis olla täällä, vaan "kotona" harjoittelemassa omaa elämää, itsenäistymistä. Joo täällä mä saan apua, muuta kun en osaa ottaa sitä vastaan.

TURHAA LÄSSYTYSTÄ

Mä haluaisin kirjoittaa, mutten tiedä mistä. Toisaalta mä voisin tänään yrittää tehdä jonkinlaisen my day-snapchat kuvina. Jollain toisella tapaa toisaalta voisin olla lässyttämättä blogiini yhtään mitää turhaa.
Haluaisin vielä nukkua, mutta ei väsytä. Aamulääkkeisiin ja herätykseen on aikaa vielä 40 minuuttia enkä viitsisi vielä elää normaalia elämää kun molemmat huonekavereista nukkuvat. Voisinpa itsekkin. Miksi vitussa mä suostuin jäämäämään tänne vielä vapaaehtoiseen hoitoon, miksi oi miksi...tää tekemisen puute on mulle aivan liikaa. Haluan kotiin. Nukkumaan mun omaan sänkyyn. Elämään mun omaa elämää. En laitostua.

AIVAN MAHTAVA OLO

Mulla on aivan mahtava olo, tarkkailu lopetettiin ja tällä hetkellä olen vapaaehtoisessa hoidossa.
Tilasin kauan haaveilemani sähkötupakan ja extemporena uuden puhelimen...sinnehän ne alkukuun rahat sitten menikin, ups! 15. tulee lisää, sinne asti olisi vain elettävä sit päälle kahdellakympillä.
Ei ahdista. Ei vituta. Ei masenna. Ei väsytä. Ei itketä. Kävin tänään jopa kanttiinissa ja lenkillä, nyt kun kerran ulkoiluluvat sain.

AHDISTAA

Ahdistaa, vaikka aamulääkkeen jälkeen ei pitäisi. Väsyttää, vaikka juuri heräsin. Epätodellinen olo, aivan kuin mä en olisi tässä tai...Tää paikka ei olisi oikea. Kaikki tuntuu niin vieraalta, koko olemassa olo, Ei sitä voi järjellä selittää. Aivan kuin unessa eläisin.
Aika osastolla menee hitaasti, todella hitaasti. Etenkin m1 lähetteellä ollessa, kun en pääse ulkoilemaan kuin tuohon pieneen sisäpihaan. Tahdon lenkille, käydä rannalla, kahvilla kanttiinissa...En olla lukittuna neljän seinän sisään koko aikaa.


                                          

MOI MÄ OLEN JENNA

Moi, mä oon Jenna ja mulla on paska olla.

Mä olen surullinen. Ja mua ahdistaa ja masentaa.

Mä olen hukassa. Mä tarvitsen apua, mutta en osaa ottaa sitä vastaan,

Mä toivon että voisin vetää mun elämässä muutaman viikon takaisin päin ja jäädä siihen.

Mä haluan olla onnellinen.

Elää ja kokea uutta,

En olla lukittuna ovien sisälle.

Mä haluan että ikävä laitosta kohtaan helpottaa, että mä pystyn päästämään siitä irti.

Ja mä meinasin just pyörtyä.