Päälle kaksi vuotta sitten laitokselle saavuttuani en olisi ikinä uskonut, että tulen olemaan tässä pisteessä. 18 vuotiaana asumassa omassa asunnossa, elämässä omaa elämää. Laitokseen olo aikaani mahtuu paljon hyviä ja huonoja hetkiä, niin kuin kuuluikin. Välillä oli tasaisempaa ja välillä sitten käytiinkin siellä pohjalla. Niin surullista kuin se on, varmaan parhaiten mieleeni laitoksesta on jäänyt ne lukemattomat väännöt joita käytiin. Mä vaan niin toivon ettette te tule muistamaan mua ainoastaan niistä paskoista hetkistä, vaan että musta ois jääny jotain hyvääkin teiän mieleen. Vaikka paljon huonoa olikin, ei niin paljoa ettei jotain hyvääkin. Teiän tuen, avun ja tsempin ansiosta mä olen tässä. Te jaksoitte tsempata kun meni huonosti, te autoitte vaikka en aina apua vastaan huolinutkaan, te tuitte kun oli paha olla. Te huolehditte että asiat sujuu ja jos ei sujunut, pistitte sujumaan. Te opetitte mulle monia asioita. Te välititte ja olitte huolissanne kun perseilin oikein kunnolla. Teidän pienillä arkisilla teoilla ja sanoilla oli suuri merkitys. Osasta teistä tuli mulle tosi tosi tärkeitä, ja mä toivon että ne ohjaajat jota tarkoitan tietävät sen. Mulla oli hyvä olla siellä. Siellä oli turvallista.
Mulla on maailman ihanimmat ohjaajat ympärillä vaikka laitokselta pois lähdinkin. Mulla on peruskoulu suoritettuna ja koulupaikka ammatillisessa oppilaitoksessa. Mulla on monta hyvää muistoa laitos ajasta. Mulla on asunto ja paikka jonne voin soittaa jos tulee huono-olla ja samaan paikkaan olen tervetullut myös jatkossa vaikken siellä enää asukkaan. Ja siitä iso KIITOS kuuluu teille. Mulla on asiat tilanteeseen nähden suhteellisen hyvällä mallilla, vaikka aivan helvetin vaikeaahan tää omilla asuminen on ollut ja etenkin illat...
Vaikka en kovin kauas muuttanutkaan ja pääsen teitä sinne morottamaan mulla on aivan älyttömän kova ikävä teitä kaikkia. Kiitos vielä teille näist parista vuodesta, ootte tärkeitä! NÄHDÄÄN! :) <3
