LASTENSUOJELU

Eilen illalla tv:stä tuli Arman- Pohjantähden alla, lastensuojelu -jakso. Itse katsoin sen tänään aamulla ja voin sanoa että oli erittäin tunteita herättävä aihe. Aihe kolahti niin syvälle tunteisiin oman lastensuojelu asiakkaan taustan omaavana. 

"Lastensuojelu on siis Suomessa virannomais toimintaa, jonka tehtävänä on tukea ja auttaa vanhempia huolehtimaan lapsistaan.  Lastensuojelun tehtävänä on turvata lapsen tilanne ja suojella häntä siinä tapauksessa, jos vanhemmat eivät jostain syystä siihen pysty tai lapsi tai nuori tekee asioita, jotka ovat hänelle itselleen vaarallisia tai haitaksi. Suomessa lastensuojelusta vastaa lastensuojelulaki."

En tarkalleen muista milloin pääsin (silloin kyllä ajattelin että jouduin) lastensuojelun asiakkaaksi. Varastelua, jonka seurauksena poliisit tulivat erittäin tutuiksi, koulun käymättömyyttä, päihteitä, itsetuhoisuutta, osastojaksoja nuorisopsykiatrisella. Nämä olivat omasta mielestäni syyt, jonka vuoksi viimein vuonna 2014 laitos"kierteeni" alkoi, kun osastojakson päätteksi minut pakotettiin avohuollon sijoitukseen Salkku-osastolle. Viikon kerkesin Salkku-osastolla olemaan, kun mut kiireellisesti sijoitettiin vieressä olevaan vastaanotto-osastoon,useiden avohuollon sijoituksen aikana tulleiden hatkojen ja päihteidenkäytön ja itsetuhoisuuden vuoksi. Ensimmäinen yöni vastaanotto-osastolla olon aikana vietin sairaalassa, ja toisen putkassa. Sairaala reissua edelsi riehuminen, tavaroiden heittely ja itsetuhoisuus, yritin myös karata ja olin kiinnipidossa, jolloin ambulanssi ja poliisit veivät mut akuuttiin. Seuraavana päivänä en sairaalasta suostunut lähtemään vapaaehtoisesesti, joten poliisit veivät mut takaisin laitokselle. Siellä alkoi sama kierre, riehumista, tavaroiden heittelyä ja kiinnipito. Poliisit kutsuttiin uudelleen paikalle ja putkareissuhan siitä helähti. Seuraavana päivänä sosiaalityöntekijä tuli ilmoittamaan mulle putkaan että mulle etitään uutta laitosta, jonne mua tultiinkin lopulta hakemaan kolmen miesohjaajan voimin.

Uus laitos, uus paikkakunta, uudet ohjaajat, uusi nuorisoporukka. Mä muistan ekasta päivästä sen, kun ohjaajat mietti mulle toista omaohjaajaa, V seisoi vissiikin toimiston pöydän toisella puolella ja sanoi että se voi ruveta mun toiseksi omaohjaajaksi. Jossain vaiheessa me mentiin V:n ja laitoksen terveydenhoitajan kanssa saunatilalle, jossa terveydenhoitaja tarkisti mun kropassa olevat mustelmat edellisten kiinnipitojen jäljiltä. Sit mä muistan sen kun mä kimpaannuin jostain ja jouduin kiinnipitoon. Mä en ois halunnu näyttää mun tavaroita ohjaajille. Muistaakseni mä en suostunut syömäänkään mitään. Yritin kai monesti karata laitokselta, tuloksetta. Sain myös viikon liikkumavapaudenrajoituksen.

Kiinnipitoja, hatkoja, päihteitä, lääkeyliannostuksia, sairaala- ja osastojaksoja, itkua, naurua, iloa, surua, vihaa, onnistumisia, epäonnostumisia, peruskoulu valmiiksi, uuden pikkuveljen syntymä, uusia kavereita, poliisin ja ambulanssin vierailuja, ihania ja todella tärkeitä ohjaajia, itsenäistymisen opiskelua, itsetuhoisuutta, salaisuuksien kertomista, luottamista, seuloja, liikkumavapaudenrajoitusta, kasvatuksellisia tehtäviä, eristyspäätöksiä, vittuilua, haistattelua, kiusaamista ja kiusatuksi joutumista, periaatesta en luovu- asenne, uusia vaatteita, kotilomia, vappu, juhannus, VIIKON REISSU LAPISSA- SUOMI JA NORJA, putkareissu, lääkäri reissuja polven takia, hammaslääkäri pelon lievittäminen, persaukisuutta, psykan avohoito sujumaan...Tätä suurin piirtein oli mun laitosaika. Päälle kaks aivan helvetin pitkää vuotta, mut oli se sen arvoista.

AHDISTUSTA JA AKUUTISSA KÄYNTIÄ

Akuutista selvitty. Ahdistus kasvoi taas liian suureksi, joten ajattelin että parempi mennä sinne ennen kuin teen itselleni taas jotain. Sain mukaan parit 15mg opamoxit ahdistuskohtauksia varten. Kerkesin jo pelästymään että osastoreissuhan tästä tulee, mutta onneksi oli lääkäri joka ajatteli että hyödyn avohoidosta enemmän kuin osastohoidosta. Kävin tänään myös terveyskeskuksella poistattamassa tikit. Väsyttää, mutta en saa unta. Sekava olo. Tunnen itseni taas niin vieraaksi. En ole varma kuka olen tai olenko edes olemassa. Peilistä mua katsoo joku jota en tunnista.

Kävin tänään taas rääkkäämässä itseäni salilla, siinä toivossa etta saisin ahdistuskohtauksen loppumaan. Ja muutenkin. Mun on pakko tehdä itselleni jotain. Oksettaa katsoa itseäni peilistä. KOLMEKYMMENTÄ VITUN KILOA tullut lisäpainoa alle vuodessa mielialalääkkeiden vuoksi. En ole tyytyväinen itseeni. En todellakaan. Vaikka pidin itseäni ennen läskinä, nyt mä olen sitä ainakin.

OLET TODELLA KAUNIS

Olet todella kaunis, elät vain yhden kerran.

Olet todella viisas elät vain hetken verran

OSASTO KUNNOSSA?

Mä alan olemaan osasto kunnossa. Pari iltaa sitten vedin lääkeyliannostuksen siinä toivossa etten aamulla enää heräisikään. Samana iltana haaveilin jäällä kävelystä, haluaisin niin kovasti testata kannattaako se jää enää. Puhuin myös puhelimessa entisen omaohjaajan kanssa. Mä niin toivoin että se puhelu olisi auttanut eikä mun ois tarvinu ottaa niitä lääkkeitä.

Pun likolammen rannassa. Tää jollain pelottavalla tavalla rauhoittaa. Tekisi mieli menn

VIIKONLOPUN AKUUTTIREISSUT

PERJANTAI:

Olin perjantaina kaverin kansaa viihteellä. Tuli siinä muutama tunti istuttua yökerhossa. Tuli juotua ja tanssittua. Käytiin baarin jälkeen vielä syömässä. Tiet erkanivat, ei rahaa taksiin ja bussit kulki vasta aamulla. Ahdistus kasvoi. Menin odottamaan aamun ensimmäistä bussia jolla pääsisin akuuttiin, alkoholi laukaisi hirveän ahdistuskohtauksen. Väsytti. Kävin hetkeksi makaamaan bussipysäkin penkille. Ei mennyt varmaan viittäkään minuuttia kun poliisit ajoivat ohi ja pysähtyivät kohdalleni. Kyselivät vointia. Kerroin ahdistuksesta ja siitä että viiltäisin jos vain olisi jotain terävää ja kyselin monelta mahtaa seuraava bussi kulkea päivystykseen. Poliisit sanoivat että voivat viedä minut sinne. No maijan takabaksii, burger kingin kruunu päässä ja suuntana phks. Päksissä poliisi kävi ilmoittamaasa minut sisää. Siinä käveltiin sitten käsikynkässä valvontaan nukkumaan humalaa pois, oli vähän hutera olo, eikä turhaan. Puhalsin 1,2 promillea. Yöllä lääkäri jututti. Aamulla pääsin juttelemaan psykan sairaanhoitajan kanssa. Lupasin hoitajalle etten satuta itseäni. Pääsin kotiin.

SUNNUNTAI:

Mulla oli hyvä päivä. Kävin salilla kahteen kertaan, näin perhettä. Juttelin kavereiden kanssa. Mieliala oli hyvä. Kotiin päästyä lukittauduin suihkuun ja aloin viiltelemään. Viilto viillolta syvempiä jälkiä. Kerroin kaverille joka rohkaisi soittamaan akuuttiin ja kyselemään kannattaako sinne mennä. Akuutista vastattiin koska viiltoja on lähemmäs 30 kannattaa käydä vaikka kerroin että ne on pinnallisia. Ei näköjään ollut. Akuuttiin saavuttuani odottelin tunnin kunnes nimeäni huudettiin. Haavat katsottiin ja tunnin makasin tikattavana. Tikkien lukumäärää en tiedä, varmaan lähemmäs kymmenen? Siitä sitten odottelemaan psykan sairaanhoitajaa. "Vooi vittu"- oli ensimmäinen ajatukseni kun kuulin psykan hoitajan nimen. Sama mies kuin eilenkin. Juteltiin sen kanssa ja sain luvan lähteä tupakalle, kunnes hän on kirjannut keskustelemamme asian. Tupakalla romahdin. Itkin. Itkin. Itkin. Takaisin psykan hoitajan luo joka huomasi samoin tein että olen itkenyt. Juteltiin siinä sit taas vähän lisää. Kerroin ikävästä entistä omaohjaajaa kohtaan ja että viiltelin koska toivoin että se murtaisi vessan lukon, tulisi ottamaan terän pois mun kädestä, paikkaisi haavat ja sanoisin että sä pärjäät. Keskustelun aikana rauhoituin. Hoitaja kirjasi taas keskustelumme ja sanoi että voin käydä tupakalla sillä aikaa kun hän käy keskustelemassa lääkärin kanssa. Tupakalle mentyäni romahdin taas. Itkin. Menin takaisin sisälle ja hoitaja tajusi jälleen tilanteen. Hän varmisti moneen otteeseen olenko varmasti halukas lähtemään kotiin yöksi. Ja halusinhan minä, jollei kerran estettä sille ollut. Taksilla kotiin ja nukkumaan.