HYVÄLLÄ TAVALLA HÄIRIINTYNYT

"Potilaan psyykkisessä voinnissa alkanut ilmaantumaan selkeitä viitteitä myös dissosiatiiviseen oireistoon."

"Potilaalla pitkiä muistiaukkoja, voinnin nopeaa vaihtelua. Osa itsetuhoisesta käyttäytymisestä ja viiltelystä jää potilaan muistista kokonaan pois, vaikka potilas ei olisi humalassa."

"Ahdistuneisuutta varsin voimakkaasti päivittäin."

"Potilaan toimintakyky on selkeästi heikentynyt arkipäivässä, koska mielialat heittelevät voimakkaasti., samoi ärtyneisyys ja ahdistus."

"Pelkää myös paranemista."

M1 PURETTIIN

M1- lähete purettiin eilen ja jäin vapaaehtoiseen hoitoon, ainakin ensi viikkoon asti. Sain tänään vapaat kulkuluvat ja pääsen käymään kotona hakemassa vaihtovaatteet ja meikit.

"Viime aikoina selkeä epäily dissosiatiivisista oireista"

"Lisäsäksi keskutelutss aoh Haaran kanssa potilas oli vajonnut dissosiatiivisesti useita kertoja pois tilateesta, ollut reagoimaton. Jälkeenpäin selvä muistiaukko, ei muistanut tapaamista lainkaan."

Pelottavaa. En tosiaankaan muista kyseisestä keskustelusta hoitajan kanssa _mitään_. Olen kuulemma vajonnut jonnekkin omaan maailmaan keskustelun aikana, niin ettei muhun ole saanut edes koskemalla reaktiota. Enkä edes tiedä, mikä kyseisen tilanteen on laukaissut. Mikä on saanut sulkemaan itseni pois todellisuudesta? 

Nämä muistiaukot on jo tuttuja ja epätodellinen olo. Mutta tämä itsensä sulkeminen pois tilanteesta kadoten jonnekkin, on ihan uutta. Niimpä lääkärit ovat miettineetkin ja laittaneetkin alustavan diagnoosin dissosiatiivisesta häiriöstä, papereihin.

Oon suoraan sanottuna pelko perseessä osastolla. Iltavuorossa on hoitaja, jota sunnuntaina "tönäisin" lähtiessäni suutuspäissäni osastolta. Ei olla sen jälkeen nähty. Enkä tiedä miten kyseinen hoitaja paluuseeni osastolle reagoi. Tai miten hän reagoi muhun. Kyseiselle hoitajalle huutaminenkin on ehdoton ei. Entä se, kun kajosin hänen fyysiseen koskemattomuuteen? Helvetti mä olen tyhmä. Käyttäydyn kun mikäkin teini-ikäinen kakara. Olisin sen sunnuntain voinut hoitaa asiallisemminkin, kuin riehumalla ja paiskomalla ja potkimalla tavaroita. Huutamalla ja haistattelemalla hoitajille. Riittääköhän edes anteeksi pyyntö? Ainakin mä aijon sitä yrittää, mä olen sen jälkeen oman osani tehnyt asian selvittämiseksi.

LÄÄKEYLIANNOSTUS & M1- LÄHETE

"M1 ja eristys tai kotii."

Valitsin kotiin, otin lääkeyliannostuksen ja m1 osastolle.

Hälytysajolla me mun luota lanssilla lähdettiin. Akuutin kautta tehovalvontaan, jossa sain happiviiksien kautta lisähappea, happiarvojen romahtaessa.

Eilen päivällä siis olin jo takaisin osastolla. Sunnuntai-iltana vasta lähdin. Ympäri mennään ja yhteen tullaan.

Ahdistaa.

OSASTOLLA VOL.666

Osastolla oltu perjantaista asti. Lauantaina olin jo valmis lähtemään kotiin, mutta päivystävä psykiatri pisti stopin.

 "Oot liian huonossa kunnossa ja näytät ahdistuneelta"

"Ei, kun mulla on hermot vaan niin vitun kireällä."

Viiltely ollut päivittäistä perjantai-illasta lähtien. Riperdon nostettiin tänään 2mg päivässä. Alustavasti oli suunniteltu, että lähtisin perjantaina. Osaston lääkäri oli vaan sitä mieltä jos katsottaisiin ensi viikkoon asti. Katsotaan, miten lääkitys alkaa toimimaan.

Käskeviä ääniä.

Tarvittavia ketipinoreja on menny melkein päivittäin. Ulkona käyty monta kertaa päivässä ja jääpaloja testattu itsetuhoisuuteen. Hoitajien kanssa keskusteltu. Mikään ei auta, kun ne äänet lävähtää päälle. Paitsi viiltely. Se hiljentää ne hetkeksi. Ne haluaa että mä kuolen. "Mahdollisimman syviä, mahdollisimman lähelle rannetta. Viillä."

AVAUTUMISTA PERSHÄRÖSTÄ

Kyllä. Mä olen "jo" 19 vuotias. Aikuinen. Anteeksi siitä että elämässäni mukana kulkee tämä epävakaa pershärö, joka saa minut tahtomattani käyttäytymään kuin teini. Kyllä mäkin haluaisin käyttäytyä kuin aikuiset, mä en vaan osaa. Mä en tiedä normaaliudesta mitään. Alle 15 vuotiaasta asti oireillut tunne-elämältä epävakaana ja vuosi sitten sain varman diagnoosin. Ei tätä tajua, ennen kuin se omalle kohdalle napsahtaa. Ja sitä lottovoittoa en toivo kenellekkään. Sellaista helvettiä tää on. 
Mieliala menee päivän aikana sellaista vuoristorataa ilman mitään syytä. Raivareita tulee ja menee ja aina saa pelätä tekeekö muille jotain. Impulsiivisuus on kanssa niin perseestä kuin voi vaan olla, itsemurhayrityksiä toisensa perään. Etkä sä jumalauta saa edes apua koska -"sulla on tämä epävakaa persoonallisuushäiriö". Mä kiinnyn ihmisiin liikaa, aivan liian nopeasti ja pelkään kuollakseni menettää. Mä en vaan kestä sitä. Menettämistä. Mä en pysty kuitenkaan näkemään ihmisessä samaa aikaa hyvää sekä huonoa. Se on joko tai. Mä en tän takia pysty sitoutumaan mihinkään. En hoitoon, lääkitykseen, opiskeluun, työelämään,seurustelusuhteeseen,tapaamisiin...en yhtään mihinkään. Mielipide kaikkeen muuttuu niin nopeasti. Tällästä tää on. Kuulemma iän myötä helpottaa, jos silloinkaan.

PUFF😎👍

PÄÄTTÄRIT » AKUUTTI24

Eilen oli päättärit. Minä mitään koulua päättänyt ja vitut. Vuoteen kyennyt koulussa edes käymään. Mutta päätimpä juhlia silti. Kävin tsekkaamassa keskustassa ollutta ylex pop- tapahtumaa. Ja ryypättiin. Kävimpä fiksuna likkana myös poliiseilta kysymässä kannattaako mun siinä kuosissa baariin edes mennä  -sisään vaan, oli vastaus. Baari aukesi kymmeneltä. Emmä siel kerenny kun yhteentoista olemaan kun alko ahdistaa niin perkeleesti ja äänet käskivät satuttamaan itseäni. Lähdin pois ja jäädyin paikalleni. En uskaltanut liikkua. Soitin häkeen huutoitkua että pelkään tekeväni itselleni jotain. 0,38 promillea, ei sen enempää. Akuutissa sama kaava odottelua, psykan sh näkeminen, lääkärin tapaaminen ja osastolle yöks, josta tänä aamuna kotiuduin. Niinkuin hoitaja sanoi osastohoidon tavoite toteutui, lääkäri vaan tokas et -nii, ethän sä tääl muuta tehny ku nukkunu. Mutta se kriisi oli sillä ohi. Ääniä kuulen vieläkin, mutta ahdistus hävisi opamoxin avulla nukutun yön johdosta. Enkä satuttanut itseäni tai muita.

Huomenna kello yhdeksän ois psykologin aika. En tiedä mitä hän ja lääkäri on mieltä siitä ettei mulla ole taaskaan lääkkeitä. Tuli vedettyä ne perjantai päivällä. Kaikki huikeat 7kpl abilify ja 7kpl mirtazapin, eli kaiken mitä apteekista viikoksi saan mukaani.