Kyllä. Mä olen "jo" 19 vuotias. Aikuinen. Anteeksi siitä että elämässäni mukana kulkee tämä epävakaa pershärö, joka saa minut tahtomattani käyttäytymään kuin teini. Kyllä mäkin haluaisin käyttäytyä kuin aikuiset, mä en vaan osaa. Mä en tiedä normaaliudesta mitään. Alle 15 vuotiaasta asti oireillut tunne-elämältä epävakaana ja vuosi sitten sain varman diagnoosin. Ei tätä tajua, ennen kuin se omalle kohdalle napsahtaa. Ja sitä lottovoittoa en toivo kenellekkään. Sellaista helvettiä tää on.
Mieliala menee päivän aikana sellaista vuoristorataa ilman mitään syytä. Raivareita tulee ja menee ja aina saa pelätä tekeekö muille jotain. Impulsiivisuus on kanssa niin perseestä kuin voi vaan olla, itsemurhayrityksiä toisensa perään. Etkä sä jumalauta saa edes apua koska -"sulla on tämä epävakaa persoonallisuushäiriö". Mä kiinnyn ihmisiin liikaa, aivan liian nopeasti ja pelkään kuollakseni menettää. Mä en vaan kestä sitä. Menettämistä. Mä en pysty kuitenkaan näkemään ihmisessä samaa aikaa hyvää sekä huonoa. Se on joko tai. Mä en tän takia pysty sitoutumaan mihinkään. En hoitoon, lääkitykseen, opiskeluun, työelämään,seurustelusuhteeseen,tapaamisiin...en yhtään mihinkään. Mielipide kaikkeen muuttuu niin nopeasti. Tällästä tää on. Kuulemma iän myötä helpottaa, jos silloinkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti