PÄÄ LYÖ TYHJÄÄ

Tästä mun tämäkin ilta on tehty. Ahdistaa. Tekisi mieli vetää edes pienet lääkeöverit, ihan vain päihtymis tarkoituksessa. Eihän siitä ole kenellekkään haittaa. Emmä kuitenkaan itsetuhoisuuden vuoksi niitä ottaisi. Toisaalta viisaampi ajatus olisi juoda tämä, ottaa iltalääkkeet ja käydä nukkumaan. Kuulostaa vaan niin helvetin tylsälle. Päivystykseen en helvetissä ole menossa. Ei ne osaa siellä auttaa. Korkeintaan osastolle pistävät säilöön päivästä muutamaan. Mutta mitä se taas auttaa. Samat ongelmat olisi kohdattava osastolta pois pääsyn jälkeen. Olen niin helvetin sekaisin itseni kanssa. En tiedä mitä haluan tai mikä ois parhaaksi mulle just nyt. Voisipa joku muu sen kertoa.
Pää lyö tyhjää. Vaikeaa kirjoittaa kun ei saa ajatuksista kiinni. Tekisi mieli lopettaa koko lääkitys ja näyttää että pärjään ilmankin. Mutta mitä jos en pärjääkkään? Onhan se nähty ennenkin. Ensin menee yö unet, jonka jälkee pää alkaa lahoamaan palanen palaselta. Olen lääkeriippuvainen. Jos mä kuitenkin lähtisin istumaan sinne päivystykseen..mitä mä sielä tekisin? Mitä mä vastaisin kun multa kysytään, mitä mä hain sillä kun hakeuduin päivystykseen? Minkälaista apua mä kaipaan? Osaanko mä edes kertoa totuudenmukaisesti mun tän hetkisestä olosta vai kaunistelisinko mä taas vaan asioita osastohoidon pelossa. Mitä pelättävää osastossa on? Mä olen kuitenkin ollu aikuispsykiatrisellakin lähemmäs 15 kertaa sen jälkeen kun viime toukokuussa 18 vuotta täytin.

"SURUTONTA NUORUUSAIKAA"

Tulin just aamukahville äidin luokse. Heräsin tänään jo yhdeksältä vaikka joudun syömään vahvoja, unta-antavia lääkkeitä. Kaikesta huolimatta heräilin moneen kertaan yöllä. Nyt kun vielä olantsapiinia lasketaan alas sen lihottavuuden takia. Olenhan sentään vuodessa olantsapiinin aloituksen jälkeen lihonut lähes 30 kiloa.

Oon niin väsynyt tähän. Emmä itselleni mitään ole tekemässä, mutta kuitenkin. Vaikea yrittää elää kun pelkää samalla kuolemaa niin paljon. Olen joka vitun ikinen hetki lähempänä sitä. Kuolemaa. En halua olla vanha ja viisas. Mielummin olisin nyt ja aina nuori ja tyhmä.

 "Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa.."

Ei mun nuoruus oo ollu surutonta, mut emmä mitään muuttaisikaan. Kaikki tapahtumat ja kokemukset mitä olen kokenut on muokannu musta just tän ihmisen mitä mä olen. Kaikki ei musta pidä ja se on ok. Ei tarvikkaan pitää, mut mä olen kiitollinen niille ihmisille jotka on pysyny mun rinnalla mun kusipäisyydestä huolimatta.

Mä en kadu yhtään mitään mun elämästä. En sitä etten käyny koulua, varastelin, käytin päihteitä, olin poliisien kanssa tekemisissä, jouduin laitokseen, niitä lukuisia kiinnipitoja, hatkareissuja, putkareissuja, en sitä että olen maannut lääkeyliannostuksen takia monesti akuutissa vetämässä lääkehiiliä piuhojen päässä. En osastoreissuja oli ne sitten vapaaehtoisia tai M1- lähetteellä. Mä olen elänyt mun omaa elämää, en kenenkään muun. Virheitä mä olen tehnyt niin kuin jokainen meistä. Mut nää virheet on osa mun elämää. Mua.

AHDISTUSTA JA PERSEILYJÄ

Ahdistaa. Tekisi mieli mennä päivystykseen istumaan ja juttelemaan taas psykan sairaahoitajan kanssa, tällä kertaa tosin selvinpäin. Ehkä saisin käynnistä jotain irtikin. En vain kehtaisi tuottaa kenellekkään pettymystä, etten pärjääkkään ittekseni. Mutta kun tää olo on mitä on. Ja jaksamisen kanssa sama homma.

Oon niin tyhmä. Tuli eilen taas perseiltyä humalassa ja lääkepäissäni pariinkin otteeseen ja jopa toivoin kiinnijäämistä. Mutta ei...Pelottaa aina kiinnijäämättömien perseilyreissujen jälkeen mennä kauppakeskukseen, jos ne on sittenkin saanut tiedon mun perseilyistä ja vartija ottaakin kopin.

Pitäisi aptekkissa taas käydä hakemassa kauhea kasa neuroleptejä, emmä pärjää ilman niitä.

KEPPISANKARI

Tuli kaaduttua tänään aika mallikkaasti, päivytysreissuhan siitä taas tuli. Polvi muljahti jälleen pois paikoiltaa. Nyt keppien kanssa ainakin muutama päivä. Näen tänään viimiestä kertaa laitoksen jälkihuollon työntekijää ja meillä oli tarkoitus mennä salille...no eipä mennä ja tyydytään kahvitteluun.

AKUUTTIREISSU, UUDET KENGÄT & PASKANEN KÄMPPÄ

Kävin tiistaina akuutissa. Humalassa. Oli pakko päästä juttelemaan psykanhoitajalle. En muista käynnistä paljoakaan mitään. Sammuin pariin otteeseen odotusaulan sohvalle, josta vartija ja hoitaja kävi aikaaijoin herättelemässä. Puhalsin päälle promillen, kolme tuntia se jälkeen kun olin viimeisen huikan ottanut. Joku oli soittanut mulle poliisitkin paikalle.

Tilasin tässä jokunen päivä sit uudet kengät. Eilen ne sit tuli postissa ja mä olen niiin rakastunut näihin.

Mun kämppä on ihan kauheessa kunnossa. Puhtaat pyykit pitkin lattioita, imuroitavaa olisi ja tiskiallas pursuaa tiskejä. Paskaset pyykit kerääntyy pyykkikoriin. Mä en vaan jaksa tehdä mitään mun asunnon siisteyden eteen. Pakko olisi, sillä pelkkä kämpän paskaisuus ahdistaa mua. Olen yleensä niin siisti ihminen.

VIIKONLOPPU

Perjantaina mulla oli se lääkärin aika. Psykologin käyntejäni jatketaa, kerta viikossa ainakin 3kk ajan, toukokuussa katsotaan tilannetta uudestaan, tarviiko psyklogin käyntejäni jatkaa. Keskiviikkona vähennän taas olantsapiinin annostusta 2,5 milligrammalla. Sairausloma näillä näkymin loppuu maaliskuussa. Onneksi.

Perjantaina kaveri ja sen kaveri tulivat luokseni, sanotaanko vaikka viettämään iltaa. Tuli siinä muutamat otettua tai mun kohdalla vähän enemmänkin kuin muutamat. En ollut pitkään aikaan juonut, joten tuli sitten nautittua senkin edestä. Mut pääasia oli et hauskaa oli. Kaverin kaverikin oli todella mukavaa seuraa.

Lauantaina tulikin sit muutama tunti maattua päivystyksessä, tiputuksessa. Krapula + migreeni ei oikein sopinut yhteen. Vaikka särkylääkkeitä tulikin vedettyä oikein urakalla päänsärky vaan yltyi ja huonovointisuus paheni. Päivystyksessä mut pistettiin tippaan ja sain tipan kaitta pahoinvointilääkettä. Sain oman huoneen jossa sain olla kaikessa rauhassa pimeässä.

Eilen tulikin sitten ihan extempore idea perseillä. Sanotaanko vaikka että putka reissu oli kiinni jäämisestä kiinni. Mutta ei siitä sen enempää.

Olen nyt äidin luona, kotiin kun pääsen pitäisi siivota, jälkihuollon työntekijäni tulee viimeisiä kertoja käymään huomenna luonani. Tämä viikko on viimeinen kun kyseistä jälkihuollon työntekijääni näen. Ikävä tulee. Inhoan sosiaalityöntekijääni, eihän se sen vika ole ettei laitoksen jälkihuoltoa voida jatkaa, mutta hän asian ilmoitti.

EPÄVAKAA PERSOONALLISUUSHÄIRIÖ

Ajattelin kerto miten epävakaa persoonallisuushäiriö - epävakaa pershärö, esiintyy elämässäni.

"Epävakaata persoonallisuutta luonnehtii pitkäkestoinen tunteiden, ihmissuhteiden ja minäkuvan epävakaus sekä impulsiivinen toiminta. Subjektiivisesti yksilö kokee usein voimakasta tuskaa, jota hänen on vaikea kestää ja jonka kanssa hän siksi yrittää tulla toimeen usein epätoivoisin, impulsiivisin ja itsetuhoisin tavoin.

Häiriöstä kärsivän tunneherkkyyttä on verrattu palovammapotilaan vereslihalla oloon: on kuin suojaava tunneiho puuttuisi, ja kaikki tuntuu sietämättömän voimakkaasti. Tunnetilan muutoksia laukaisevat erityisen tyypillisesti ihmissuhteissa tapahtuvat asiat, jotka yksilö voi mieltää esimerkiksi torjunnaksi, välittämisen puutteeksi, hylkäämiseksi tms. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät ovat usein myös hyvin sensitiivisiä ympäröiville olosuhteille. Muutokset ulkoisissa turvaa tuottavissa puitteissa voivat vaikuttaa vointiin varsin paljon. Voimakkaat tunnetilat tiivistyvät usein äärimmäisen psyykkisen tuskan ja toivottomuuden tunteiden sävyttämiksi kriiseiksi. Häiriön akuuttivaiheessa voi vaikuttaa siltä, että uusi kriisi ilmenee pian yksilön toivottua edellisestä."                                                                                          -Terveyskirjasto

Mielialan vaihtelevuus: Mielialani heittää päivän aikana sellaista rallia. Ilo, suru, viha, vitutus, ahdistus, onnellisuus, ärtyisyys, masennus. Olen nauravainen ja hetken päästä itken. Ja ei tämä ei ole mitään lyhyt tempoista vaan saatan kokea nämä kaikki tunteet muutaman tunnin sisään ILMAN MITÄÄN SYYTÄ. Mieliala vain heittelee laidasta laitaan.

Suhteeton vihaisuus ja vaikeudet säädellä sen ilmaisua: Nämä ilmenee etenkin silloin, kun koen tulleeni laiminlyönneeksi, hylätyksi, torjutuksi. Viha ilmenee mulla pitkä kestoisena katkeruutena ja sanallisilla hyökkäyksillä. Usein nämä tilanteet johtavat vihan purkamiseen esimerkiksi tavaroiden heittelynä ja väkivallalla. Koen hallitsemattomien vihanpurkaus kohtuksien jälkeen häpeää ja syyllisyyttä.

Ihmisuhteet on epävakaita: Mulle ihmisestä tulee nopeasti todella tärkeä ja saatan lähes heti kertoa hänelle todella henkilökohtaisia asioita. Vaadin sen ihmisen johon olen takertunut viettävän paljon aikaa minun kanssani. Saatan kokoea ihmisen ensin hyväntahtoisena ja auttavana ja tukea tarjoavana. Toisena taas pahantahtoisena ja julmasti rankaisevana. Tälläiset äkilliset vaihdokset voivat johtua voimakkaasta tarpeesta saada osakseen ainutkertaista välittämistä sekä illuusion romahtamiseen liittyvästä pettymyksestä, kun ihanteellista välittämistä ei olekaan saatavaissa. Epävakaudesta kärsivänä koen herkästi ettei toinen välitä minusta, eikä anna tarpeeksi eikä ole riittävästi läsnä.

Esimerkkinä: Jouduin lastensuojelulaitokseen, kiirelliisellä sijoituksella maaliskuussa 2014. Kiinnitin heti huomiota ohjaaja V:hen. Johon rakensinkin luottamussuhteen. Kerroin heti ensimmäisien kuukausien aikana hänelle todella henkilökohtaisia asioita, joista en muille ollut ikinä edes miettinyt puhuvani, V oli mulle turvallinen aikuinen. Mä luotin häneen. Jos en saanut V:n huomiota, saatoin alkaa viiltelemään, satuttamaan itseäni muute ja heittelemään tavaroita. Takuu varma huomion saanti häneltä. Tämä saattoi toistua useamman kerran päivässä ja johtaa kiinnipitotilanteisiin, joissa olinkin usein, Tulin todella mustasukkaiseksi jos V hoiti jonkun muun nuoren kanssa asioita, vaadinhan mielessäni häneltä huomiota mulle, ei muille. Pidin V:tä mukavana ja auttavana, kun toisinaan taas ajattelin etenkin huomion menettäessäni, että se tekee tän kaiken tahallaan, ihan vain kiusatakseen mua, että se haluaa että mulla on paska olla. Olin laitoksessa päälle kaksi vuotta, jona aikana rakensin kiintymyssuhteen V:n lisäkski pariin muuhun ohjaajaan, mutta ne ei ollut näin intensiivisiä. Sijoituksen loppua kohden aloimme "vieroittaa" mua V:stä, aluksi paskalla menestyksellä. Saan nykyäänkin pitää häneen yhteyttä, mutta enää en tarvi yhteyden ottoa niin usein- silloin tällöin on mukava rupatella.

Hylätyksi tai torjutuksi tulemisen pelko: Koen hylkäämiseksi tulemisen omana syynä, että olen paha ihminen eikä kukaan halua antaa mulle tarvitsemaani huomiota sen takia. Yksinjääminen tuntuu turvattomuutena. Kuin pienen lapsen hätää. Mun on vaikeaa kestää yksin oloa. Läheisiä ihmissuhteita sävyttää epätoivoiset yritykset estää toista hylkäämästä, esimerkiksi takertumalla toiseen. Itsetuhoinen käytös on tavallista hylätyksi tulemisen pelon yhteydessä.

Impulsiivinen käytös: Eri päihteiden käyttöä, varastelua, ahmimista, lääkeyliannostuksia...

Itsetuhoisuus: Etenkin hetkinä jolloin koen tulevani hylätyksi. Itsetuhoista käytöstä esiintyy myös muuten, usein ilman mitään syytä. Itsetuhoisuuteni tarkoituksena on lievittää ahdistusta, ei tappaa itseäni vaikka epävakaudessa itsemurhan riski on korkea.

Alttius koke outoja, epätodellisia oloja tai epäluuloiset ajatukset: Koen usein oloja joissa en tiedä kuka olen, missä olen ja miksi olen. Eläminen näinä hetkinä on kuin eläisin unessa. Kaikki on niin epätodellista.Muistin ja ajantajun tilapänen kadottaminen on mahdollista. Koen myös epäluuloisuutta välillä muita ihmisiä kohtaan. Koen usein muiden kääntyneen minua vastaan.

MOTIVAATIO KADOKSISSA JA OPINNOISTA

En jaksaisi enää yrittää tehdä nettilukiota eteenpäin. En ole saannut edelleenkään yhtäkään kurssia valmiiksi, en edes lähellekkään ja helmikuun loppuun mennessä pitäisi ensimmäinen kurssi olla suoritettuna. En jaksa eikä edes kiinnosta jaksaa. Olen yrittänyt tehdä psykologiaa, matematiikkaa, fysiikkaa, ruotsia, englantia ja biologiaa...Vitut tästä tule mitään. Motivaatio nollassa.

Olen alkanut etsimään oppisopimus paikkaa lähihoitajana ja nuoriso- ja  vapaa-ajan ohjaajana. Kaikki paikat vain sanovat - emme juuri nyt ota...

Yhteishaku alkaa ensi viikolla, jos koittaisin onneani ja hakisin nuorten koulutukseen juuri kyseisille lähihoitajan ja nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan opintoihin. En millään vain jaksaisi odottaa ensi syksyyn että SAATTAISIN päästä koulunpenkkiä kuluttamaan. Haluan tehdä jotakin.

MUUTOSTA

Mulla oli tänään sossussa palaveri- laitoksen jälkihuolto lopetetaan. Näen laitoksen jälkihuollon työntekijää enää luultavasti kahdesti. Tekisi mieli itkeä. Laitoksen jälkkäristä on tullut lyhyessä ajassa tosi tärkeä ja nyt joudun luopumaan siitä-kin. Miksi mun ainut yhteys laitokseen viedään. Kohta mä olen niille kuka vaan entinen laitoksen nuori. Mä en enää ole niillä kirjoilla. Sossu ei antanut edes miettiä asiaa, hän oli tehnyt päätöksen. Ymmärrän että mun irrottautuminen laitoksesta on tärkeää, olenhan sieltä pian vuosi sitten päässyt pois. MUTTA MIKSI HELVETISSÄ JUURI NYT??

Tarkoituksenani olisi perjantaina lääkärin tapaamisessa lopettaa mun psyka käynnit tai ainakin harventaa niitä. Suoraan sanottuna emmä jaksa sielä käydä. Emmä saa puhuttua siellä mitään, mä vaan vien mun ja psykologin aikaa. Miksi mä kävisin siellä jos se ei mua auta. Mullahan menee nykyään suhteellisen hyvin. Osasto reissuja ole ollut tammikuun alun jälkeen, jolloin olin viikonlopun yli osastolla. Akuutissa olen sen jälkeen kerran käynnyt kun lääkitykseen tuli muutoksia jotka aiheuttivat aivan kamalia ahdistuskohtauksia. Perjantaina sitten lisää asiasta, katsotaan mihin tulokseen tulemme.

Torstaina olisi muutto- takaisin Lahteen. Sain asunnon Lahden Talojen- opiskelija- asunnoilta. 25 neliöinen yksiö. Pienempi kuin Heinolan asunto, mutta mulle sopivan kokoinen. Vuokra on alle 400e/kk, mihin tosin lisätään 32e/kk käyttömaksu joka sisältää pesutuvan, saunan, sähkön ja internetin. Ihana päästä takaisin Lahteen. Ei Heinolassakaan mitään vikaa olisi ollut mutta asuntoni sijaitsi sen verran sivussa etten viihtynyt siellä.