"Mulla on aivan helvetin paska olla. Mun tekis mieli kotona ottaa lääkkeitä ja alkoholia sekaisin."
Soitin tosiaan eilen laitokselle ja asiani meni suurin piirtein noin. Sovittiin että kotiin päästyäni soitan laitokselle, enpä soittanut kun vedin ne lääkkeet ja päälle alkoholia. Laitokselta soitettiin ja kuulostin kuulemma niin epävarmalta väittäessäni etten mitään lääkkeitä ollut ottanut. Vähän ajan päästä puhelun lopettamisesta ambulanssi ajoi pihaan ja arvasin heti että mua vartenhan ne tuli. Ovi kello soi, enkä mennyt avaamaan. Ensihoitaja ambulanssista kuitenkin huomasi mut katsoessaan postiluukusta ja niinpä olin jäänyt kiinni. Ovi oli avattava. Päästin ensihoito henkilökunnan sisälle, pakkasin kamani ja lähdin hortoilemaan ulos, ensihoito henkilökunta perässä. Olivat ne poliisitkin kerenneet soittamaan, mutta peruivat sen kun tulinkin kiltisti heidän mukanaan ambulanssille. Ambulanssissa hiilet naamariin matkalla Lahteen, akuutti 24:n.
Päästiin akuuttiin ja vaadin päästä käymään vessassa, lupaa en siihen saanut mutta menin kuitenkin ja tarkoituksenanihan olikin vessasta pois päästyä lähteä karkuun. Tulin vessasta ulos ja ensihoito henkilökunta ja sairaanhoitaja olivat vastassa. Ahdistus iski tietäessäni että joudun yöni sairaalassa viettämään ja päätin karata. Ensihoito henkilökunta yritti mua siinä estellä mutta pääsin heiltä karkuun. Olin jo melkein bussipysäkillä kun kaksi vartijaa juoksi minut kiinni. Siinä mentiin sitten akuuttiin käsikynkässä vartijoiden saattelemana. Akuutissa mut pistettiinkin sitten lepreihin, etten kolmatta kertaa enää yrittäisi karata. Ahdistus iski jälleen voimakkaampana ja soitin laitokselle. Kännykkä revittiin väkisin kädestäni ja pienen kamppailemisen jälkeen makasin lepareissa kaikista remmeistä sidottuna. Siinä tuli sitten vedettyä jonkinlaista huutoitkua, koska pelkäsin jääväni lepareihin yksin. Sairaanhoitaja seisoi vieressäni ja jutteli. Pienen rauhoittumisen jälkeen saimme sovittua että käteni irroitetaan, jotta voin ottaa yhteyttä kännykällä ihmisiin. Siinä sitten makailin muutaman tunnin lepareissa, välillä mittailtiin verenpaineita, otettiin EKG, verikokeita kolmesti, kuunneltiin sydän ääniä, testailtiin regoinko erillaisiin kosketuksiin ja "ärsykkeisiin", reagoiko silmäni lampun valoon, pystynkö seuraamaan lääkärin sormea pelkillä silmilläni ym. Hieman ennen kun mut vietiin tehovalvontaan mulle laitettiin vielä tippa käteen.
Tehovalvontaan mentiin vielä lepareissa ja oltiinpa sielläkin valmiiksi jo remmit laitettu sängyn viereen, mutta niitä ei jouduttu enää käyttämään. Siellä mut pistettiin valvontalaitteisiin ja pääsin nukkumaan. Tänään aamulla multa otettiin vielä verikokeet ja EKG. Vointiani seurattiin iltapäivään asti alhaisten verenpaineiden vuoksi. En joutunut osastohoitoon sillä sanoin kaiken olevan ok, enkä ollut itsekkään sinne halukas menemään vaikka vaihtoehtona se olikin.
Näin tänään laitoksen jälkihuolto työntekijää, jonka mielestä mä tarvitsisin sen osastohoidon ja sieltä saaman avun. Mä en itse vain ole valmis siihen. Mä haluan näyttää, että mä pystyn parantumaan ilman osastohoitoa. Mä pystyn siihen. Ihan varmasti pystyn. Ja sen mä aijon näyttää. Vaikka eilinen ilta oli aivan kamala, soitin laitokselle tänään ja kiitin siitä, että ne jaksaa vieläkin välittää ja soittivat apua.
MÄ LUPAAN ETTEN ENÄÄ IKINÄ PELLEILE LÄÄKKEIDEN KANSSA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti