Epäilen, että elin jonkin asteisen hypomania kauden tossa hetki sitten. Ajatukset ja suunnitelmat juoksi. Olin muuttamassa toiselle puolelle Suomea opiskelemaan, en vain vieläkään tiedä mille alalle. Äkkilähtö Tallinnaan oli varattu mutta sinne asti en ikinä päässyt, eikä mulla kyllä toimeentulotuen varassa elävälle siihen olisi varaakaan ollut. Raha-asiat tuli kustua aika huolella. Mutta kun sitä itsevarmuuden määrää. Minä pystyn mihin vain itse haluan. Minä pidän itsestäni. Olen riittävä juuri tälläisenä. Ehkä jopa muiden yläpuolella.
Mikä edelsi mahdollista hypomania kautta? Lääkityksen pois jättäminen. Pidemmän päälle se ei ole ollenkaan hyvä asia sillä hypomania kautta seuraa aina jonkin asteinen masennus jossa nyt vellon. Toivottavasti tämä ei vaan syvenny tästä syvemmäksi. Lääkityksen aloitin uudestaa.
Mä elän jossain omassa kuplassa josta mä en pääse ulos, eikä muut sisälle. Mä elän jossain omassa maailmassa, mitä muut ei ymmärrä, enkä mä ole edes velvollinen sitä asiaa avaamaankaan muille.
Mä olen jollain tavalla päässyt yli laitoksessa vietetystä ajasta. Kova ikävähän mulla on edelleen niitä ohjaajia ja tulee aina olemaankin, mut pitää kai vaan uskoa että ne pysyy, jollei muuten mun elämässä niin ainakin muistoissa. Käyn laitoksella usein. Ja soittelenkin sinne. Emmä pysty edelleenkään kokonaan luopumaan siitä. Mä kuitenkin vietin siellä päälle kaksi vuotta. Kaksi aivan vitun tapahtumarikasta vuotta. Mitään en silti kadu. Se oli sen hetkistä elämää joka vain tuntuu jatkuvan edelleen. Milloin mä ryyppään monta päivää putkee tai vedän lääkeyliannostuksia. Milloin mä taas karkaan sairaalasta ja perseilen vartioiden ja poliisien kanssa.
Kävin kirjoittamassa eropaperit varastopuolelle päästyäni kuljetusalalle. Toisaalta tulipa kirjoitettua eropaperit myös sinne. Tällä hetkellä olen saikulla ainakin joulukuun loppuun asti.
Nää on niitä hetkiä kun miettii oikeasti onko sen viinan kanssa läträäminen oikeasti niin kivaa. #krapula
Huomenna olisi psykologin aika. Kattoo mitä mieltä se on mun nykyisestä voinnista. Kävin viime lauantaina ylimääräisellä psyka- ajalla ja kanssani jutellut mies vihjasi siihen suuntaan että mulla saattaa olla myös dissosiaatiohäiriö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti