keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

EIKÖ UNELMIA PIDÄ SEURATA?

Eikö se niin ole, että unelmia pitää seurata? Sitä mä tässä teen, kun päätin hakea luonto- ja ympäristöalalle, luonto-ohjaajaksi. Päätöstä koulupaikasta en vielä ole saanut, mutta olenpahan ainakin askeleen lähempänä toteuttamassa unelmiani. Sosiaali- ja terveysala kiinnostaa edelleen, mutta en ole enää ollenkaan varma onko se oikea ala minulle. Minusta ei välttämättä olekkaan kaikkiin tehtäviin, joita koulutus minulta vaatisi. Sen sijaan luonto- ohjaajana saisin tehdä juuri sitä mistä tykkään. Liikkua luonnossa sekä haastaa - että ylittää itseni monissakin tehtävissä. Ei sen puoleen ettenkö voisi haastaa itseäni tekemään myös niitä paskamaisempiakin hommia ja pistelemään ihmisiä sosiaali- ja terveysalalla, mutta tällä hetkellä vain kiinnostukseni luonto-ohjaajan koulutukseen on korkeampi.

Suunnitelmat vähän joka asian kanssa tulee tässä muuttumaan jos pääsenkin luonto- ohjaajan koulutukseen. Saanko muuttaa Heinolaan ja asua viikot Asikkalassa ja lomat ja viikonloput omassa kodissa. Tai entä asua koko aikaisesti omassa asunnossa Lahdessa. Mitä jos en saakkaan, onko ainoa vaihtoehto viettää viikot Asikkalassa ja viikonloput sekä lomat mutsin luona. Entä muuttaa Heinolaan ja kulkea sieltä joka aamu hirveän aikaisin Asikkalaan kouluun? Vaihtoehtoja on niin monia ja ensiviikolla pääsen ehdottelemaan niitä jälkihuollon työntekijäni sijaiselle. Kuitenkin, kuten aikaisemmassa postauksessa olen kertonut, vuokrasopimus nykyisestä asunnostani on irtisanottu, joten jonkinlainen ratkaisu asumiskuvioihini olisi löydyttävä ja pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti