ONNISTUTAANKO ME TAVOITTEESSA?

Onnistummeko me tavoitteessa pitää mut hengissä jos perjantaina lähden osastolta? Jos tämän hetkistä vointia katsotaan, niin kyllä. Mutta entä kun tulee pohja vastaan? Löydänkö itseni kiskoilta valmiina hyppäämään? Tai kenties jonkin järven/ lammen rannalta valmiina hukkumaan? Vedänkö mä taas alkoholia ja lääkkeitä sekaisin, samalla kuolemaa toivoen? Mä toivon etten, mutta tiedän kaikkien kolmen vaihtoehdon olevan mahdollisia.

Olen tänään käynyt sekä psykologin että lääkärin testeissä. Loppuviikosta tai viimeistään alkuviikosta selviää löytykö testeistä jotakin syytä käyttäytymiselleni.

Olisipa kello jo 17.00 pääsisi vielä tunniksi tänään selvittelemään ajatuksia ulos. Ulkona olo rauhottaa. Etenkin tossa sairaalan viereisellä lammella istuskelu ja tupakan polttaminen. Se on se tunne kun saa istua raittiissa ulkoilmassa, katsella maisemia ja vaan olla ja miettiä, kuunnella musiikkia. Kukaan ei ole häiritsemässä.

Ja mitä itsetuhoisuuteen tulee, tekisi mieli viillellä. Viiltää, viilto viillolta syvempia naarmuja. Tai vaihtoehtoisesti polttaa tupakan tumpeilla tasareunaisia pyöreitä jälkiä kädet täyteen.