"MÄKI OON IHMINEN KAI SE PITÄS TAJUU"
Mihin helvettiin katosi se oikea Jenna? Se perheen parissa viihtyvä, kavereita näkevä, opiskelija. Se joka oli elämänhaluinen. Iloinen ja onnellinen. Itseensä tyytyväinen. Se jolla oli tulevaisuuden suunnitelmia. Se joka halusi ensihoitajaksi tai sosionomiksi. Se joka halusi auttaa ihmisiä. Se, joka käytti päihteitä vain silloin kun pidettiin kavereiden kanssa hauskaa. Mä halusin perheen. Olla juuri se OIKEA JENNA.
Mä olen nykyään vain kuori oikeasta Jennasta. Mä vihaan elämää. Mä haluan vain kuolla ja satuttaa itseäni. Mä vihaan sitä mitä mä olen. Mielenterveysongelmainen, yhteiskunnan vihaama syöpä. Mä en kykene opiskelemaan, en käymään töissä. Mä elän jumalauta toimeentulotuella, enkä saa niitäkään rahoja riittämään muutamaa päivää pidemmälle. Kaikki menee tupakkaan ja alkoholiin. Akuutinkin henkilökunta on kyllästynyt muhun. Mä juoksen siellä joka toinen päivä. Ma haluan apua, mutta kun en jumalauta saa sitä. Välillä tuntuu, haluaako tää yhteiskunta edes pitää mua hengissä. Tuskin. Ei musta veronmaksajaa välttämättä saa. Mä olen surullinen ja ahdistunut. Itsetuhoinen. Maailmaa vihaava. Emmä voi perhettä perustaa. Mä liikun muiden mielenterveys- ja päihdeongelmaisten kanssa. Ei normaalit ihmiset voi sitä tajuta miksi. Mä koen kuuluvani siihen porukkaan. Mä olen jo luovuttanut kaiken suhteen. Miksi jaksaa pidemmälle kun voi luovuttaa nyt. Miksi katsoa tätä paskaa pidemmälle?
Mulla on lauantaina syntymäpäivä. 19 vitun vuotta elänyt tässä paskassa maailmassa, jolla ei ole mulle mitään tarjottavaa. Mun elämämon jo loppunut siihen päivään, kun ensi kertaa aloin oireilemaan. Olisinkohan ollut 13 tai 14 kesäinen.
Mulla on viilltetyt ja poltetut kädet. Ei kukaan normaali ihminen kykenisi itseään satuttamaan. Ja saamaan siitä mielihyvää. Niistä avonaisista, repsottavista haavoista. Verestä.
Nyt mä olen vain kasa diagnooseja ja niiden oireita. Epävakaa persoonallisuushäiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö 2 tyyppi (psykoottisin läpilyönnein), pakko-oireinen häiriö ja jonkin asteinen ahdistuneisuushäiriö. Joskus diagnosoitu myös sosiaalistentilanteiden pelko. Epäilty disso.
Ei normaalit ihmiset tajua, mitä mä käyn läpi just silloin kun näytän olevani muka pahmissa teini-iässä tunteiden vaihtelun ja käytöksen perusteella. Ne ei tajua sitä että kun kontrolli itseensä katoaa, ainut vaihtoehto on pitää kiinni tai sitoa lepositeisiin tai laittaa eristyshuoneeseen. Muut päivystyksessä olevat ihmiset ei vaan voi tajuta sitä miksi poliisi on mukana saattamassa mua sinne. Ne voi ajatella -taas hulluja tuodaan. Mä en ole hullu. Mä saatan vain olla hieman sekaisin, tästä kaikesta.
Ei tämä ole elämisen arvoista elämää.
"Ei tämä ole elämisen arvoista elämää." Olen täysin samaa mieltä, mutta jotain sinun on nyt tehtävä, jos aiot jatkaa elämistä. Itse olen aina ajatellut, että on kaksi vaihtoehtoa, itsemurha tai se että yrittää elää ja tekee kaikkensa oman voinnin eteen. Sellaisessa välimuodossa, jossa esim. vahingoittaa itseään kuitenkaan tappamatta itseään ei kannata elää, koska se ei johda mihinkään positiiviseen. Eli toisin sanoen jos tahdot elää niin tee korjausliike, mene vaikka osastolle vähän pidemmäksi aikaa missä lääkitys aloitetaan uudestaan ja yritä saada aikaan positiivinen kierre. Ei se helppoa ole eikä elämä tällaisten diagnoosien kanssa ole koskaan helppoa, mutta jos sinulla on kuitenkin mahdollisuus päästä osastolle niin sinulla on vielä mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen.
VastaaPoistaEi mulla ole mahdollisuutta päästä osastolle, epävakaan persoonallisuus häiriö diagnoosin kanssa ja vaikka olisinkin epävakaiden hoito osastolla on päivästä muutamaan, ei siinä mitään korjausliikkeitä tehdä.
PoistaNo jopas. Itse kyllä pääsin osastolle pidemmäksi aikaa tuossa joku aika sitten kun olin itsetuhoinen, vaikka en ollut psykoottinen. En sitte tiedä onko siinä eroa, kun diagnoosi on skitsoaffektiivinen häiriö, tai onko jotain alueellista eroa siinä miten helposti pääsee hoitoon. Joka tapauksessa pääsin osastolle ja olisin saanut käsittääkseni olla siellä niin kauan kuin tarve oli.
VastaaPoistaMutta joo, ei parissa päivässä mitään korjausliikkeitä tehdä. Jos et osastolle pääse pidemmälle jaksolle niin en lähde neuvomaan mitä sinun pitäisi tehdä kun en tilannettasi tarkemmin tiedä, mutta sen toistan, että jos aiot elää niin yritä keksiä jotain, yleensä on joku mahdollisuus olemassa mitä voi ainakin yrittää.
Sen verran täytyy lisätä edelliseen kommenttiini, että pidän täysin käsittämättömänä, jos tilanteessasi ei pääse osastolle pidemmälle hoitojaksolle. Ymmärrän että tilanne voi olla tämä, mutta se ei todellakaan saisi olla näin. Pidän tilannetta yhteiskunnallisesti täysin häpeällisenä.
VastaaPoista